Näin vuoden vaihtuessa on hyvä muitsella vähän edellistä vuotta ja sen tapahtumia. Kirjoitin viime vuoden alussa postauksen haaveilua vuodelle 2018 ja voisin kertailla mitä kaikkea mielessä on pyörinyt vuosi sitten ja kuinka meidän haaveet ovat toteutuneet vuoden aikana.
Haaveet vuodelle 2018:
1. Terveyttä ja kivuttomia päiviä. "Eipä sitä voisi omalle koiralleen paljoa enempää toivoakaan. Suurin toive on, että pääsen kirjoittelemaan vuoden päästä uusia toiveita Ellille myös ensivuodelle."
Tämä oli tärkein haave kaikista Ellin selkädiagnoosin ja saikulta palailun aikoihin. Onnellisena voin todeta, että Ellin vointi on ollut kokonaisuudessaan paljon parempi, kuin osasin toivoakaan. Muistan sen pelon minkä kanssa elin vuosi sitten, kun olin joutunut katsomaan todella kipeää koiraa hetken aikaa ennen diagnoosia. Pelkäsin, että tätä se elämä spondyloosin kanssa nyt on. Joko elämän radikaali rajoittaminen kipuilun välttämiseksi, jatkuva kipulääkitys tai viimeinen palvelus. Mihinkään näistä ei ole tarvinnut ryhtyä. Koko vuoden saldona on ihan muutama kerta, jolloin olen antanut Ellille kipulääkettä ja nekin yleensä vähän varotoimena ilman mitään suurta oireilua. Ellin terveydestä voisin jaaritella koko postauksen verran, joten ehkä pureudun siihen syvällisemmin joskus omassa postauksessaan.
Haave terveydestä ja kivuttomista päivistä toteutui Ellin kohdalla aivan mahtavasti! ♥
2. Luonnetesti tai MH-luonnekuvaus.
Tämä haave saa siirtyä tulevaisuuteen, jos motivaatio riittää vielä joskus sen toteuttamiseen. En tiedä olisiko sillä minkäänmoista merkitystä viedä Elliä kumpaankaan, kun itselläni tuntuu olevan hyvä käsitys sen luonteenpiirteistä nykyään. Oltiin vajaa vuosi sitten kuitenkin Smartdog -konsernin pienessä luonnearviossa, joka selvitti koiran eri luonteenpiirteitä koiraystävällisesti.
3. NOU1. "Itse olen sitä mieltä, että rotukoirien rodunomaisuus tulisi jalostuksesta huolimatta säilyttää."
Yhdyn edelleen tuohon mielipiteeseen, vaikka NOU1 haaveet on kuopattukin. Treenattiin keväällä ja kesällä taippareihin ja käytiin ohjatuissa treeneissäkin. Elli ei kuolleista roskalinnuista kuitenkaan paljoa perustanut, vaikka sainkin sen sheippaamalla palauttamaan riistaa läheltä käteen asti. Vedestä se teki kesällä myös hienoja noutoja. Kuitenkin lopulta ajattelin, ettei taipparit ehkä ole kaiken sen treenaamisen arvoista, koska taipumukset kuuluisi olla luonnostaan pinnassa, eikä aktiivisen sheippaamisen tai muun treenaamisen tuotosta. Ellillä ilmeni kevään aikana muutamissa koulutuksissa myös ensimmäistä kertaa reagointia laukauksiin, joka on kehittynyt vuoden aikana paukkuarkuudeksi asti, joten siitäkin syystä Elli ei tule taippareita suorittamaan.
4. VEPEkesä
VEPEkesä me saatiin! Elli sai uuden rakkauslajinsa vepen ja edistyi ensimmäisenä vepekesänään niin hirmuisen paljon. Oli lähellä, ettei käyty ensimmäisissä kokeissakin loppukesästä kokeilemassa sovea, mutta se jääköön ensi kesälle, jos treenipaikka ja tarpeeksi vapaa-aikaa vepen suhteen irtoaa.
5. Retkiä, retkiä ja lisää retkiä
Ritajärvi, Laipanmaa, Nuuksio monen monta kertaa, lähikohteet Birgitanpolusta Kaarinanpolkuun, Kainuun korpimetsät, Isojärven, Leivonmäen ja Etelä-Konneveden kansallispuistot. Onhan sitä päästy onneksi retkeilemään niin lähellä, kuin vähän kauempanakin. Mitään pitkiä vaelluksia ei ole tullut tehtyä, mutta telttaöistä ollaan kuitenkin päästy nauttimaan. Jokaista retkeä ja retkiseuraa voin muistella ilolla ja lämmöllä.
6. Edistysä harrastusrintamalla
Ellille toivoin edistystä eritoten tokon saralla ja huhhei, onhan se edistynytkin! Muun muassa sen kauhea seuruu on mennyt iiisoja edistysaskelia eteenpäin kuin huomaamatta ja treenimotivaatio sillä on kasvanut todella paljon. Sen kanssa on niin hupaisaa tehdä, kun toko on sen mielestä ihan hirveän siistiä.
7. Paimenpentu vuosimallia 2018?
Eipä tämän toteutumista tarvitse paljoa arvuutella. Eikä mennyt kuin kuukausi tuosta vuoden takaisesta postauksesta, kun pienenpieni paimenpentu käveli kotiimme ja elämäämme. Tuo Kujeenakin tunnettu otus on tietenkin ollut suurin haave ja muutos vuodessa 2018. Se on vuodessa myös päässyt edistymään pentupennusta oikeaksi harrastuskoiraksi melko nopeaa tahtia ja onkin omaksunut harrastuskoiran virkansa totiseen tapaansa. Retkillä se on myös tottakai kulkenut mukana ja osoittanut pätevyyttä silläkin saralla. Se on myös todettu melko terveeksi virallisissa luustokuvissa, vaikkei ylimääräisiltä eläinlääkärikäynneiltä ole vältyttykään pentuvuoden aikana.
Muuta vuodesta 2018?
Pentuelämää on tullut eleltyä melkein koko vuosi, tai no ehkä enemmän teinielämää loppuvuodesta. Ollaan muutettu Tampereelle ja kärsitty muutoksien aiheuttamasta stressistä itse kukin. Ollaan myös treenattu paaaljon ja toki lenkkeilty sitäkin enemmän. Ihminen on ravannut paljon töissä ja opiskeluissa loppuvuodesta, mikä osaltaan on myös vaikuttanut koiriin. Elli pääsi mukaan Golden Ringin tokotiimiin, jonka myötä myös Ellin tokotavoitteita on tullut pohdiskeltua enemmän. Olen päässyt Kujeen myötä tutustumaan myös uuteen lajiin - paimennukseen, jonka parissa toivottavasti päästään viettämään aikaa myös tänävuonna. Kokonaisuudessaan vuosi on ollut hyvin elämäämullistava, opettavainen ja kiireinen niin arki, kuin harrastusrintamalla.
Vuosi 2019?
En tuttuun tapaani halua tehdä mitään tavoitelistausta vuodelle, koska en koe sen edesauttavan meidän elämää tai harrastuksia juurikaan. Kuitenkin haaveilen kuluvana vuonna 1. terveydestä 2. tokoedistymisestä 3. kisojen korkkaamisesta 4. sujuvasta arjesta 5. muutosta rauhallisempaan ympäristöön 6. retkistä. Päällimmäisenä tietenkin Ellille oireettomuutta ja Kujeelle terveenä pysymistä sekä sterkkaa tähtäimessä. Toivon mukaan Elli pääsisi koeuran alkuunsa ainakin tokossa ja Kujeelta toivon edistystä ja hakua nuorten koirien tokorinkiin ensi syksynä. Paimennuksen saralta toivon myös edistystä ja aksaa varten ei ole kyllä mitään ajatuksia, mutta kyllä me sitäkin nyt sivulajina harrastellaan. Jospa tänne blogiinkin tulisi vielä päiviteltyä säännöllisen epäsäännöllisesti jatkossakin.
Haaveet vuodelle 2018:
1. Terveyttä ja kivuttomia päiviä. "Eipä sitä voisi omalle koiralleen paljoa enempää toivoakaan. Suurin toive on, että pääsen kirjoittelemaan vuoden päästä uusia toiveita Ellille myös ensivuodelle."
Tämä oli tärkein haave kaikista Ellin selkädiagnoosin ja saikulta palailun aikoihin. Onnellisena voin todeta, että Ellin vointi on ollut kokonaisuudessaan paljon parempi, kuin osasin toivoakaan. Muistan sen pelon minkä kanssa elin vuosi sitten, kun olin joutunut katsomaan todella kipeää koiraa hetken aikaa ennen diagnoosia. Pelkäsin, että tätä se elämä spondyloosin kanssa nyt on. Joko elämän radikaali rajoittaminen kipuilun välttämiseksi, jatkuva kipulääkitys tai viimeinen palvelus. Mihinkään näistä ei ole tarvinnut ryhtyä. Koko vuoden saldona on ihan muutama kerta, jolloin olen antanut Ellille kipulääkettä ja nekin yleensä vähän varotoimena ilman mitään suurta oireilua. Ellin terveydestä voisin jaaritella koko postauksen verran, joten ehkä pureudun siihen syvällisemmin joskus omassa postauksessaan.
Haave terveydestä ja kivuttomista päivistä toteutui Ellin kohdalla aivan mahtavasti! ♥
 |
| C: Jenny Piittinen |
Tämä haave saa siirtyä tulevaisuuteen, jos motivaatio riittää vielä joskus sen toteuttamiseen. En tiedä olisiko sillä minkäänmoista merkitystä viedä Elliä kumpaankaan, kun itselläni tuntuu olevan hyvä käsitys sen luonteenpiirteistä nykyään. Oltiin vajaa vuosi sitten kuitenkin Smartdog -konsernin pienessä luonnearviossa, joka selvitti koiran eri luonteenpiirteitä koiraystävällisesti.
3. NOU1. "Itse olen sitä mieltä, että rotukoirien rodunomaisuus tulisi jalostuksesta huolimatta säilyttää."
Yhdyn edelleen tuohon mielipiteeseen, vaikka NOU1 haaveet on kuopattukin. Treenattiin keväällä ja kesällä taippareihin ja käytiin ohjatuissa treeneissäkin. Elli ei kuolleista roskalinnuista kuitenkaan paljoa perustanut, vaikka sainkin sen sheippaamalla palauttamaan riistaa läheltä käteen asti. Vedestä se teki kesällä myös hienoja noutoja. Kuitenkin lopulta ajattelin, ettei taipparit ehkä ole kaiken sen treenaamisen arvoista, koska taipumukset kuuluisi olla luonnostaan pinnassa, eikä aktiivisen sheippaamisen tai muun treenaamisen tuotosta. Ellillä ilmeni kevään aikana muutamissa koulutuksissa myös ensimmäistä kertaa reagointia laukauksiin, joka on kehittynyt vuoden aikana paukkuarkuudeksi asti, joten siitäkin syystä Elli ei tule taippareita suorittamaan.
4. VEPEkesä
VEPEkesä me saatiin! Elli sai uuden rakkauslajinsa vepen ja edistyi ensimmäisenä vepekesänään niin hirmuisen paljon. Oli lähellä, ettei käyty ensimmäisissä kokeissakin loppukesästä kokeilemassa sovea, mutta se jääköön ensi kesälle, jos treenipaikka ja tarpeeksi vapaa-aikaa vepen suhteen irtoaa.
5. Retkiä, retkiä ja lisää retkiä
Ritajärvi, Laipanmaa, Nuuksio monen monta kertaa, lähikohteet Birgitanpolusta Kaarinanpolkuun, Kainuun korpimetsät, Isojärven, Leivonmäen ja Etelä-Konneveden kansallispuistot. Onhan sitä päästy onneksi retkeilemään niin lähellä, kuin vähän kauempanakin. Mitään pitkiä vaelluksia ei ole tullut tehtyä, mutta telttaöistä ollaan kuitenkin päästy nauttimaan. Jokaista retkeä ja retkiseuraa voin muistella ilolla ja lämmöllä.
 |
| C: Jenny Piittinen |
Ellille toivoin edistystä eritoten tokon saralla ja huhhei, onhan se edistynytkin! Muun muassa sen kauhea seuruu on mennyt iiisoja edistysaskelia eteenpäin kuin huomaamatta ja treenimotivaatio sillä on kasvanut todella paljon. Sen kanssa on niin hupaisaa tehdä, kun toko on sen mielestä ihan hirveän siistiä.
7. Paimenpentu vuosimallia 2018?
Eipä tämän toteutumista tarvitse paljoa arvuutella. Eikä mennyt kuin kuukausi tuosta vuoden takaisesta postauksesta, kun pienenpieni paimenpentu käveli kotiimme ja elämäämme. Tuo Kujeenakin tunnettu otus on tietenkin ollut suurin haave ja muutos vuodessa 2018. Se on vuodessa myös päässyt edistymään pentupennusta oikeaksi harrastuskoiraksi melko nopeaa tahtia ja onkin omaksunut harrastuskoiran virkansa totiseen tapaansa. Retkillä se on myös tottakai kulkenut mukana ja osoittanut pätevyyttä silläkin saralla. Se on myös todettu melko terveeksi virallisissa luustokuvissa, vaikkei ylimääräisiltä eläinlääkärikäynneiltä ole vältyttykään pentuvuoden aikana.
 |
| C: Jenny Piittinen |
Muuta vuodesta 2018?
Pentuelämää on tullut eleltyä melkein koko vuosi, tai no ehkä enemmän teinielämää loppuvuodesta. Ollaan muutettu Tampereelle ja kärsitty muutoksien aiheuttamasta stressistä itse kukin. Ollaan myös treenattu paaaljon ja toki lenkkeilty sitäkin enemmän. Ihminen on ravannut paljon töissä ja opiskeluissa loppuvuodesta, mikä osaltaan on myös vaikuttanut koiriin. Elli pääsi mukaan Golden Ringin tokotiimiin, jonka myötä myös Ellin tokotavoitteita on tullut pohdiskeltua enemmän. Olen päässyt Kujeen myötä tutustumaan myös uuteen lajiin - paimennukseen, jonka parissa toivottavasti päästään viettämään aikaa myös tänävuonna. Kokonaisuudessaan vuosi on ollut hyvin elämäämullistava, opettavainen ja kiireinen niin arki, kuin harrastusrintamalla.
Vuosi 2019?
En tuttuun tapaani halua tehdä mitään tavoitelistausta vuodelle, koska en koe sen edesauttavan meidän elämää tai harrastuksia juurikaan. Kuitenkin haaveilen kuluvana vuonna 1. terveydestä 2. tokoedistymisestä 3. kisojen korkkaamisesta 4. sujuvasta arjesta 5. muutosta rauhallisempaan ympäristöön 6. retkistä. Päällimmäisenä tietenkin Ellille oireettomuutta ja Kujeelle terveenä pysymistä sekä sterkkaa tähtäimessä. Toivon mukaan Elli pääsisi koeuran alkuunsa ainakin tokossa ja Kujeelta toivon edistystä ja hakua nuorten koirien tokorinkiin ensi syksynä. Paimennuksen saralta toivon myös edistystä ja aksaa varten ei ole kyllä mitään ajatuksia, mutta kyllä me sitäkin nyt sivulajina harrastellaan. Jospa tänne blogiinkin tulisi vielä päiviteltyä säännöllisen epäsäännöllisesti jatkossakin.
Kommentit
Lähetä kommentti