Mun pieni ISO pentu on jo saavuttanut hetki sitten 5kk iän ja pikkupentuaika tuntuu todella jääneen jo taaksepäin. Lotto on hirveän hurmaava persoona ja sitä vaan ei voi olla rakastamatta. Se on edelleen kulkenut mulla silloin tällöin mukana töissä ja käyttäytynyt niin mallikkaasti apuhoitajana. Se kyllä rrrrrakastaa kaikkia ihmisiä ja välillä on tarvinnut töissä muistutella miten tulisi tervehtiä maltillisesti ja miten kuuluu myös joissain tilanteissa oikeasti kuunnella sitä "jätä" -käskyä, vaikka kuinka ihanaa olisi jo kymmenettä kertaa mennä pylly heiluen hakemaan rapsutuksia samalta mummolta, joka suhaa edestakas ympäri käytäviä.
Lotolla on pieniä vinkeitä teini-iästä nähtävillä, mutta ajoittainen kuulon heikentymä (joka yleensä korjaantuu hieman painokkaammalla käskyllä) tuntuu todella minimaaliselta Kujeen vastaavaan ikävaiheeseen verrattuna. Lotolla on ehkä vaan vaihtunut sellainen kiltin pikkupennun "kyllä äiti" -asenne teinin "no joojoo mutsi" -asenteeseen. Silti se on mun mielestä maailman kiltein ja rakastettavin otus. Vaikka se ei nuku koskaan, paitsi öisin ja välillä vauhtia on ihan järkyttävä määrä ja tekisi mieli vaan sulkea silmät, ettei mitään pahaa pääse sattumaan. Ja vaikka se karkasi elämänsä ensimmäisen (ja toivottavasti myös viimeisen) kerran riistan perään pellolla vähät välittämättä todella painokkaista jätä-käskyistä. Mörköikä ehkä myös tekee tuloaan, joskin hyvin harvoin ja minimaalisena ilmevillä pöhähdyksillä, joista huomauttaessa tilanteet ovat tähän asti normalisoituneet heti. Lotto tuntuu luottavan tällä hetkellä todella hyvin siihen, että minä loppuviimein kyllä pidän huolen, ettei sen tarvitse tässä maailmassa taistella epäilyttäviä asioita vastaan omin päin. Mammalta löytyy kyllä vastaus (ja palkka kontaktista), jos joku asia epäilyttää.
Loton kanssa kotitreenit ovat jatkuneet kuppiruokailujen sijasta, vaikka on myös ollut päiviä, jolloin ei olla mitään opeteltu tai erikseen touhuttu. Ulkona Lotto on tähän asti myös kulkenut aina vapaana ihan taajamaa lukuunottamatta, jonne ollaan edelleen säännöllisesti suunnistettu ympäristöopin vuoksi. Jo monet kerrat olen jonnekkin lähdettyä muistanut, ettei mulla edes ole Lotolle omaa hihnaa mukana, mutta autosta kyllä aina on joku remmi löytynyt tarvittaessa. Hihnakävelyä ei olla kyllä treenattu lähes lainkaan, kun toivon Loton pystyvän jatkossakin elämään yhtä vapaata elämää tilanteiden niin salliessa. Muutenkaan en ole koskaan ollut mikään ahkera hihnakävelyn opettaja, kun käytän sen ajan mielummin vapaana hallinnan treenaamiseen, mutta kai sekin on osin vaan omaa laiskuutta ja toiveajattelua siitä, ettei hihnakävelyä tarvitsisi hirveästi tulevaisuudessa...
Hallilla ollaan käyty harvakseltaan, mutta kuitenkin sen verran, että siitä on tullut Loton mielessä jo ihan yksi maailman parhaita paikkoja. Olisi kivaa päästä useamminkin, mutta hallireissujen kokonaiskestoksi tulee meillä monesti reilut neljä tuntia matkoineen päivineen, niin ei ihan joka päivä jaksa ajella hallille treenaamaan. On kuitenkin ollut mukava huomata, miten kotona pienissä tiloissa opetetut palaset kantavat hedelmää isompina ja vauhdikkaampina kokonaisuuksina. Lotto on nopea oppija ja taitava yleistämään, jopa melko lapsinero siinä suhteessa, vaikka se on muuten olemukseltaan vielä todella pentumainen. Keskittymiskyky on kotitreeneissä kasvanut huimasti iän myötä, mutta häiriöt ovat muissa ympäristöissä hieman teini-iän myötä nousseet pinnalle. Johtuu varmaan myös osin siitä, että ollaan niin paljon treenattu yksin ja kun joskus harvoin käydäänkin samaa aikaa kentällä touhuamassa muiden kanssa ei siihen ole kunnollista rutiinia, joten se vie keskittymistä meidän omasta kuplasta.
Loton yhdellä veljellä harmillisesti diagnosoitiin hetki sitten olkanivelen ocd ja itse olen nyt vaan yrittänyt toivoa Lotolle terveitä päiviä ja malttia siihen, ettei se myöskään tapaturma-alttiudellaan saa itseään rikki. Sen kanssa eläessä on saanut jokaisesta päivästä nauttia ja sydämeni pohjasta haluaisin tämän saman flow:n jatkuvan ilman säröjä. Meistä tulee vielä huipputiimi yhdessä ja jospa edes tämän kerran onni pysyisi meidän puolella! <3
 | |
|
Lotolla on pieniä vinkeitä teini-iästä nähtävillä, mutta ajoittainen kuulon heikentymä (joka yleensä korjaantuu hieman painokkaammalla käskyllä) tuntuu todella minimaaliselta Kujeen vastaavaan ikävaiheeseen verrattuna. Lotolla on ehkä vaan vaihtunut sellainen kiltin pikkupennun "kyllä äiti" -asenne teinin "no joojoo mutsi" -asenteeseen. Silti se on mun mielestä maailman kiltein ja rakastettavin otus. Vaikka se ei nuku koskaan, paitsi öisin ja välillä vauhtia on ihan järkyttävä määrä ja tekisi mieli vaan sulkea silmät, ettei mitään pahaa pääse sattumaan. Ja vaikka se karkasi elämänsä ensimmäisen (ja toivottavasti myös viimeisen) kerran riistan perään pellolla vähät välittämättä todella painokkaista jätä-käskyistä. Mörköikä ehkä myös tekee tuloaan, joskin hyvin harvoin ja minimaalisena ilmevillä pöhähdyksillä, joista huomauttaessa tilanteet ovat tähän asti normalisoituneet heti. Lotto tuntuu luottavan tällä hetkellä todella hyvin siihen, että minä loppuviimein kyllä pidän huolen, ettei sen tarvitse tässä maailmassa taistella epäilyttäviä asioita vastaan omin päin. Mammalta löytyy kyllä vastaus (ja palkka kontaktista), jos joku asia epäilyttää.
Loton kanssa kotitreenit ovat jatkuneet kuppiruokailujen sijasta, vaikka on myös ollut päiviä, jolloin ei olla mitään opeteltu tai erikseen touhuttu. Ulkona Lotto on tähän asti myös kulkenut aina vapaana ihan taajamaa lukuunottamatta, jonne ollaan edelleen säännöllisesti suunnistettu ympäristöopin vuoksi. Jo monet kerrat olen jonnekkin lähdettyä muistanut, ettei mulla edes ole Lotolle omaa hihnaa mukana, mutta autosta kyllä aina on joku remmi löytynyt tarvittaessa. Hihnakävelyä ei olla kyllä treenattu lähes lainkaan, kun toivon Loton pystyvän jatkossakin elämään yhtä vapaata elämää tilanteiden niin salliessa. Muutenkaan en ole koskaan ollut mikään ahkera hihnakävelyn opettaja, kun käytän sen ajan mielummin vapaana hallinnan treenaamiseen, mutta kai sekin on osin vaan omaa laiskuutta ja toiveajattelua siitä, ettei hihnakävelyä tarvitsisi hirveästi tulevaisuudessa...
Hallilla ollaan käyty harvakseltaan, mutta kuitenkin sen verran, että siitä on tullut Loton mielessä jo ihan yksi maailman parhaita paikkoja. Olisi kivaa päästä useamminkin, mutta hallireissujen kokonaiskestoksi tulee meillä monesti reilut neljä tuntia matkoineen päivineen, niin ei ihan joka päivä jaksa ajella hallille treenaamaan. On kuitenkin ollut mukava huomata, miten kotona pienissä tiloissa opetetut palaset kantavat hedelmää isompina ja vauhdikkaampina kokonaisuuksina. Lotto on nopea oppija ja taitava yleistämään, jopa melko lapsinero siinä suhteessa, vaikka se on muuten olemukseltaan vielä todella pentumainen. Keskittymiskyky on kotitreeneissä kasvanut huimasti iän myötä, mutta häiriöt ovat muissa ympäristöissä hieman teini-iän myötä nousseet pinnalle. Johtuu varmaan myös osin siitä, että ollaan niin paljon treenattu yksin ja kun joskus harvoin käydäänkin samaa aikaa kentällä touhuamassa muiden kanssa ei siihen ole kunnollista rutiinia, joten se vie keskittymistä meidän omasta kuplasta.
Loton yhdellä veljellä harmillisesti diagnosoitiin hetki sitten olkanivelen ocd ja itse olen nyt vaan yrittänyt toivoa Lotolle terveitä päiviä ja malttia siihen, ettei se myöskään tapaturma-alttiudellaan saa itseään rikki. Sen kanssa eläessä on saanut jokaisesta päivästä nauttia ja sydämeni pohjasta haluaisin tämän saman flow:n jatkuvan ilman säröjä. Meistä tulee vielä huipputiimi yhdessä ja jospa edes tämän kerran onni pysyisi meidän puolella! <3
❤
VastaaPoista