Pennuntuoksuinen marraskuu

Lotolla on tullut ikää jo 12 viikon rajapyykin verran. Ensimmäinen rokotus haettiin viikolla ja käynti eläinlääkärissä sujui oikein mallikkaasti. Oltiin käyty jo kolmeen otteeseen vierailemassa klinikalla ennen itse rokotuskäyntiä ja Loton häntä alkoi vispata jo ovesta sisään astuessa, kun muisti tutun paikan. Ensitöikseen itse kiipesi vaa'alle ja odotti nameja palkaksi hienosta suorituksesta. Rokotusta Lotto ei huomannut ollenkaan, kun keskittyi vain namejen syöntiin samaan aikaan. Ehdottomasti kivointa oli Loton mielestä kuitenkin ihanat ihmiset, joihin pääsi tutustumaan. Kaikki oli terveystarkastuksessa hyvin ja painoa oli kertynyt rokotuspäivään mennessä vähän reilun 12vk iässä 8,2kg.

Loton 12vk rakennekuva. Kaikki postauksen kuvat Jenny Klemetin käsialaa

Nyt alkaa myös pennun parhain sosiaalistumiskausi päättyä, kun ikä lähentelee jo kolmea kuukautta. Tässä vaiheessa fiilikset sosiaalistamisesta ovat oikein positiiviset ja onnistuneet. Mahdollisimman monipuolisesti ollaan kyllä käyty tutustumassa elämän erilaisiin ihmeellisiin asioihin ja pakko sanoa, että tämän parempaan ei oltaisi tässä ajassa pystytty. Lotto on reipastunut näissä viikoissa ihan silmissä ja vauhti uusissa paikoissa melkein huimaa päätä, kun uteliaana pentuna kaikki paikat olisi tutkittava perinpohjin. Lotto on nähnyt erilaisia ihmisiä vauvasta vaariin ja päässyt tutustumaan myös useisiin liikuntarajoitteisiin ihmisiin ja heidän apuvälineisiinsä. Tällä hetkellä kaikki ihmiset saisivat Lotolta tasapuolisesti rakkautta, mutta hirmuisen avoimesta luonteesta huolimatta on Lotto pystynyt myös hienosti luopumaan ihmisistä silloin, kun ei ole ollut moikkailujen aika. Maltillista tutustumista täytyy vielä harjoitella paljon, sillä vauhtia ja intoa on alkanut näihinkin tilanteisiin tulemaan ihan uudella tavalla...



Lotto on nähnyt lyhyen elämänsä aikana myös todella monta erilaista koiraa ja päässyt leikkimään eri rotuisten ja ikäisten koirien kanssa erilaisissa ympäristöissä. Se on myös tavannut useita välinpitämättömiä yksilöitä, jotka ovat tehneet selväksi, ettei niistä ole painikavereiksi. Lotto on aikuisten koirien seurassa alistuva ja mielistelevä, mutta tykkäisi kyllä leikkiä tilanteen salliessa kaikkien kanssa. Toisten pentujen kanssa ei kyllä mielistele lainkaan ja leikitkin ovat olleet huomattavasti rajumpia ikäisessään seurassa.

Lotto on käynyt erilaisissa ympäristöissä mahdollisimman usein ja monipuolisesti. En ole yhdenkään pennun kanssa asunut aiemmin pikkupentuaikaa näin syrjässä haja-asutusalueella missä nyt, joten ihan eri tavalla olen joutunut suunnittelemaan sosiaalistamista, jotta kaupunkiympäristöistä tulisi tarpeeksi kokemuksia. Lotto on käynyt 12 viikon ikään mennessä ainakin:

Pari kertaa eri kauppakeskuksissa, useita kertoja eri eläintarvikeliikkeissä, paristi juna-asemalla, Toijalan keskustassa useita kertoja, isojen markettejen edustoilla, parkkihallissa, parkkipaikoilla, kaupunkiympäristöissä Helsingissä, Tampereella, Valkeakoskella, TamSKin hallilla lukuisia kertoja, toisessa koirahallissa, huolto-asemoiden pihoilla, moottoritien vierustalla, junaradan varrella, koulun pihalla ja koulun vieressä, frisbeegolf-radalla, urheilukenttien laidoilla jalkapallopelien aikana, eläinlääkäriasemalla, kyläilemässä eri paikoissa päivä ja yökylässä kerros- rivi, ja omakotitaloissa, lammasaitausten ulkopuolella, erilaisissa maastoissa, metsässä ampumaradan vieressä kuuntelemassa pauketta, huoltamotiloissa, vanhainkotiympäristössä, kahvilassa, skeittiparkissa, hisseissä, matkustanut parissa eri autossa, hevosaitauksen ulkopuolella, puistoissa ja ulkoilureiteillä, erilaisissa pihapiireissä sekä autoteiden vierustoilla valoisaan ja pimeään aikaan.

Lotto palkkaantuu erilaisissa ympäristöissä tällä hetkellä hyvin nameilla ja leluilla. Uusiin tilanteisiin se menee uteliaasti tutkien häntä pystyssä, joka on suurin muutos luovutusikään verrattuna. Alkuun Lotto oli varovaisempi uusissa paikoissa ja eteni melko rauhalliseen tahtiin, mutta nyt Lotto tuntuu olevan luottavaisin mielin melkein tilanteessa kuin tilanteessa. Huomaan myös, että suuri muutos on siinä, jos jotain jännittävää vielä tulee vastaan, niin Lotto hakeutuu lähemmäs minua ja selvästi luottaa siihen, että minuun voi turvautua. Se on parasta, sillä alkuun se ei ollut lainkaan luontaista Lotolle, eikä se osannut juurikaan hakea turvaa minusta. Lotto ainakin toistaiseksi pysyy vapaana mukavasti, vaikka kulkeekin suhteellisen itsenäisesti ja irtoaakin jo melko kauas. Paljon olen sitä pitänyt vapaana kaikkialla, paitsi teiden läheisyydessä ja tällä hetkellä on vielä tullut kutsuista luokse hyvällä prosentilla, eikä ole mennyt kenenkään luokse tekemään tuttavuutta luvatta. Maailma alkaa kuitenkin entistä enemmän kiinnostamaan kaikkine häiriöineen ja ihmeellisine asioineen, joten saa nähdä tuleeko tähän muutosta viimeistään teini-iän kynnyksellä.


Lotto on edelleen todella touhukas ja energinen, eikä päivisin mielellään nukkuisi juurikaan (paitsi autossa). Öisin onneksi kuitenkin unta riittää vaikka kuinka pitkään, mutta mielellään kuitenkin soisin Loton päivisinkin hyödyntävän lepohetket lepäilyyn ja tätä koitetaan harjoitella... Vielä ei ole tullut mitään pennun aiheuttamia tuhoja, paitsi Kujeen kanssa vetoleikeissä varastetut sukat ovat saaneet kyytiä jo moneen kertaan. Lotto on myös ollut kotona täysin sisäsiisti monta viikkoa ja jaksaa öisinkin pidättää useasti koko yön ilman ulos pyytämistä. Tosin Lotto ei ole joutunut olemaan vielä kokonaisia työpäiviä yksin, joten voi olla ettei päiväsaikaan rakko veny vielä kahdeksaan tuntiin. Se selvinnee ensi viikolla, kun yksinoloajat alkavat nyt lisääntyä.

Lotto on hioutunut osaksi laumaa todella hyvin ja etenkin Kujeen kanssa ne ovat tiimiytyneet yhteen. Monesti Loton löytää sieltä, missä Kujekin on. Ellillä ja Kujeella on ollut todella pitkä pinna pennun kanssa, sillä Lotto kyllä kiusaa isoja viimeiseen asti naskalihampaillaan. Paljon koirat myös leikkivät keskenään sulassa sovussa, mutta jonkin verran olen joutunut toppuuttelemaan Lottoa jättämään isoja myös välillä ihan rauhaan. Jos Lotolle joutuu napakammin jostain sanomaan, on se nöyrää tyttöä, mutta muisti on lyhykäinen ja hetken päästä saatetaan olla kokeilemassa rajoja uudelleen. "Ai eikö oikeasti saanut repiä nukkuvan isosiskon häntää?" Lotto on harjoitellut eniten arkea varten tarvittavia taitoja ja etenkin keskittynyt ympäristöoppiin. Ollaan kuitenkin myös jonkin verran treenailtu pentujuttuja ja pohjataitoja tokoon. Voisin jossain vaiheessa yrittää taas saada jotain videoitua. Kaikenkaikkiaan Lotto on todella erilainen pentu Kujeeseen verrattuna ja jälleen en voi muuta kuin todeta, että odotan suurella mielenkiinnolla millainen yksilö tästä tulee ja mitä kaikkea tulevaisuus meille tuokaan tullessaan. Kaikkein eniten toivon terveyttä ja rajoitteetonta yhteiselämää.



Kommentit