Seeking for the health we lost

Ei auta tahdonvoima, ei päättäväisyys, ei toivottomat toiveet, ei itkut markkinoilla.

Kuje voi huonosti, Ellin voinnista ei ota selvää. Blogikin on vaihtunut harrastuskoira-arjen päivyristä sairauspäiväkirjaksi. Tuntuu niin toivottoman epätodelliselta, että joudun jatkuvasti käymään tahtojen taistelua todellisuutta vastaan. Miten voi elämä tuntua näin epäreilulta?

Kuje on syönyt nyt lähemmäs puolitoista kuukautta epilepsialääkettä ilman minkäänlaista vastetta. Oireet ovat päinvastoin lisääntyneet, voimistuneet ja hankaloituneet kesän aikana. Koitin jo heinäkuussa tavoitella Kujetta hoitaneita neurologeja, jotka sattuivat kuitenkin olevan juuri kesälomilla. Eilen sain vihdoin aikaseksi soitella jälleen yliopistolliseen eläinsairaalaan, josta tänään soittelikin takaisin Kujetta viimetteeksi hoitanut neurologi. Pitkän keskustelun jälkeen Kujeen lääkitystä nostettiin ja varattiin kontrolliaika syyskuulle sillä toiveella, että lääkitys alkaisi tehoamaan. Jos vastetta ei vieläkään saavuteta, täytyy kontrollia yrittää aikaistaa.

Kävimme viime viikolla kuuden päivän visiitillä oman "kesälomani" kunniaksi Kainuussa mökillä. Vasta perillä ymmärsin, miten huono ajatus reissu oli koirien kannalta. Kuje oli ensimmäisen yön aivan sekasin, eikä tainnut nukkua silmäystäkään. Itsekin nukuin minuuttien pätkissä ja heräilin Kujeen jatkuvaan piippaukseen, ravailuun ja levottomuuteen. Seuraavat yöt menivät onneksi nukkuessa, mutta todella stressaantunut, äärimmäisen ääniherkkä ja räjähteleväinen oli Kujeen olemus koko reissun ajan. Ellille ei taasen "aktiiviloma", johon sisältyi retkeilyä, vauhdikkaita koirakavereita ja lakanmetsästystä soilla, ollut myöskään soveliain ja lopulta pistin sen viimeiseksi päiväksi pakkolepoon. Rento mökkilomakin on tällä sairaalla poppoolla näköjään liikaa toivottu.

Reissusta kotiin palattua molempien koirien olemus rauhoittui silmissä. Etenkin Kujeen ilo omasta tutusta kodista ja omista rauhallisista nukkumapaikoista tuntui lohdulliselta seurattavalta. Nyt arki onkin onneksi lähtenyt rullaamaan niin hyvin, kuin se voi tässä tilanteessa rullailla. Kuje kyllä oireilee tällä hetkellä poikkeuksetta päivittäin, mutta se on kuitenkin suurimman osan ajasta suhteellisen levollisen oloinen. Mieltä kalvaa edelleen epätietoisuus. Olen alkanut kallistumaan pohdinnoissani johonkin harvinaiseen sairauteen, jotai ei vain saada perustutkimuksilla selvitettyä. Ajatus epilepsiasta tuntuu vieläkin vaikealta sulattaa tällä oireskaalalla ja alati hankaloituvilla oireilla. Jossain syvällä sisimmässä, villeimmissä unelmissa elää pieni toivo jostakin hoidettavissa olevasta sairaudesta.

Paljon on tullut pohdittua ja pyöriteltyä ajatuksia koirien tulevaisuuteen liittyen. Ajatus kahdesta nuoresta koirasta luopumisesta tuntuu käsittämättömän raastavalta. Ellin lähenevään loppuun olen osannut jo valmistautua pidemmän aikaa, mutta että molemmat koirat vietäisiin minulta näin nuorena? En vaan osaa käsitellä sellaisia ajatuksia. Kaikista vastoinkäymisistä, haasteista ja pettymyksistä huolimatta nämä kaksi ovat sanoinkuvaamattoman rakkaita. Niin persoonallisia, ettei heti tule vastaavia kohdalle.




Kaikkeni teen, jotta Kujeen tilanteeseen saisi selvyyden ja Ellille  mahdollisimman laadukkaan loppuelämän. Ihan vielä ei periksi anneta.

Kommentit

  1. Voimia. Tiedän, miltä tuntuu. Itse sain musertavan uutisen vanhimmasta koirasta perjantaina - D tai jopa E lonkat, nivelrikko, useita eri asteisia spondyloosia.. nyt tulehduskipulääkkeet ja elli suositteli vielä kokeilemaan pistoksia, mutta ei tästä ole enää paluuta. Ei tässä ole enää mitään järkeä vain oman itsekkyyteni takia.

    Eilen soitin sille täristen lopetusajan. Koska koira voi kaikesta huolimatta tilanteeseen nähden ihan ok, on edelleen elämäniloinen ja tekemisen haluinen.. sain ajan vasta perjantaiaamulle, mutta mietin jo oman mielenterveyden vuoksi aikaistaisinko. Ei saa öisin nukuttua ja seuraan koiran oloa herkeämättä.

    Nyt me nautitaan vielä kun pystyy, mutta riipaisee sydäntä jo nyt. Onneksi kaksi ainakin päällisin puolin tervettä koiraa vielä jää jalkoihin pyörimään. Mutta ei se tee tästä yhtään helpompaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti