Päivitystä Kujeen tilanteeseen:
Tänään on se päivä, kun Kuje siirtyi epilepsialääkitykselle. Meillä oli alkukesä melko rauhallista aikaa oireilun suhteen ja näytti siltä, että maisemanvaihdos oli rauhoittanut niin oireet kuin koko stressiherkän koiran olemuksen. Pikkuhiljaa oireita alkoi kuitenkin ilmaantua taas säännöllisemmin ja lähes poikkeuksetta stressaavien ja kiihdyttävien tilanteiden (paimennus, treenaaminen, lenkkeily muiden koirien kanssa, vierailut vanhemmillani) jälkeen. Edelleen pääoireena on "näkyjen näkeminen" ja näkymättömien tuijottelu, jonka saa kyllä keskeytettyä. Levottomuus on lähiaikoina myös lisääntynyt käsikädessä muun oireilun kanssa ja sisällä piippailu ja läähättely on jo turhan tavanomaista.
Vireystilan muutoksia on myös edelleen huomattavissa. Kuje mm. väsyy todella nopeasti, eikä jaksa treeneissäkään treenata kuin hetken, koska viretila alkaa nopeasti laskea. Väsyneenä se saattaa jäädä kierroksille ja rauhoittuminen on silloin vaikeaa. Sen lisäksi kaikki äänet saavat Kujeen reagoimaan, etenkin väsyneenä. Toisinaan se kuitenkin on kotona jatkuvasti vaan rauhallisesti unessa.
Kuje on ollut melko nuoresta iästä saakka hyvin reaktiivinen ja terävä, enkä tiedä kuinka paljon mahdollisella epilepsialla on osuutta asiaan. Kuitenkin epilepsiaa sairastavilla koirilla esiintyy jonkin verran aggressiivisuutta ja selittämätöntä reaktiivisuutta. Näiden lisäksi tiedetään epilepsian aiheuttavan joissakin koirissa ihmisten ADHD:seen verrattavissa olevaa rauhatonta käytöstä. Kujeella riittää pienikin ärsyke siihen, että "kuppi menee nurin" ja raivo repeää. Yhtenä esimerkkinä taannoin Kuje sekosi siitä, kun yritin tappaa sanomalehdellä sisälle eksyneitä kärpäsiä. Etenkin kaikki vastaavanlaiset äänet saavat Kujeen ihan sekaisin ja omiin "tiloihinsa". Tämäkin kärpästen lätkiminen päätyi siihen, että Kuje ei tiennyt mihin suuntaan kohdistaa raivonsa ja onnistui joko kynnellä tai hampaalla osumaan reiteeni.
Lähiaikoina elämä on tuntunut yhdeltä vuoristoradalta ja olen joutunut paljon pohtimaan suhdettani Kujeeseen. Kärsivällisyyteni Kujeen ailahtelevaan käytökseen on ollut todella vähissä ja aika ajoin ollaan uitu syvissä vesissä ärtymyksen tunteiden kanssa. Toisina päivinä Kuje on osoittanut myös pieniä nöyryyden ja aikuistumisen merkkejä, mutta yleensä hyviä päiviä on seurannut joukko epäonnistumisia. Taannoin vielä välillä virittelin jonkinasteista motivaatiota tehdä pieniä tokotreenejä yhdessä, mutta toinen toistaan epäonnistuneempien treenien ja niistä seuranneiden oireilujen jälkeen ajattelin, että antaa olla.
Tällä hetkellä en koe millään tapaa mielekkäänä hinkata tokon palasia yhteen koiran kanssa, joka tuskin koskaan pääsee kokeisiin. En jaksa tapella reaktiivisuuden ja häiriöherkkyyden kanssa ja itkua nieleskellen häipyä treenikentältä epäonnistuneiden treenien jälkeen säkäkarvat pystyssä kiihkoavaa koiraa pidellen. Myös muiden lajien kohdalla on ollut niin onnistumisia kuin epäonnistumisia, mutta tällä hetkellä pienetkin epäonnistumiset syövät viimeisiäkin innon rippeitä niin paljon, ettei mikään harrastaminen tunnu enää mielekkäältä.
Olin kerennyt jo viikon-pari pohtia, milloin aloitan Kujeen lääkityksen, kuitenkaan päätöstä aikaansaamatta. Epäonnistuneet paimennustreenit järkyttävän huonossa mielentilassa saivat taas harkitsemaan vakavasti lääkityksen aloitusta. Paimennusta seurannut ilta sujui kuitenkin levollisesti nukkuen ilman sen suurempia oireiluita. Seuraavana päivänä Kuje pysytteli koko metsälenkin ihan lähietäisyydellä, koko ajan vierelleni hakeutuen ja varmistellen. Ehkä seurausta Kujeelle paineistavista paimennustreeneistä? Kuitenkin ajattelin vain, että onpa mukavan hallittua käytöstä Kujeelta pitkästä aikaa oikein riistarikkaassa maastossa. Jonkin aikaa lenkin jälkeen koirat pääsivät jotenkin livahtamaan ilmeisesti raolleen jääneestä ulko-ovesta pihalle sillä seurauksella, että Kuje kävi naapurin koiran päälle kuin yleinen syyttäjä. Järkytyksestä selvittyä viimeisetkin toivon rippeet yhteiskuntakelpoisesta ja luotettavasta harrastuskoirasta kaikkosivat kyynelten saattelemana jonnekin todella, todella kauas.
Näiden episodien jälkeen näin ainoana järkevänä ratkaisuna aloittaa lääkityksen, unohtaa kisatavoitteet ja rauhoittaa meidän arkielämää, tavoitteena edes jollain tasolla mielekäs tulevaisuus. Olen niin väsynyt jatkuvaan oireiden tarkkailuun ja Kujeen kanssa taisteluun, että tuntuu jollain tavalla jopa helpottavalta, että päätös lääkityksen suhteen on saatu vihdoin tehtyä. Näillä nyt mennään, toivottavasti kohti oireetonta ja rauhallisempaa elämää.
Tänään on se päivä, kun Kuje siirtyi epilepsialääkitykselle. Meillä oli alkukesä melko rauhallista aikaa oireilun suhteen ja näytti siltä, että maisemanvaihdos oli rauhoittanut niin oireet kuin koko stressiherkän koiran olemuksen. Pikkuhiljaa oireita alkoi kuitenkin ilmaantua taas säännöllisemmin ja lähes poikkeuksetta stressaavien ja kiihdyttävien tilanteiden (paimennus, treenaaminen, lenkkeily muiden koirien kanssa, vierailut vanhemmillani) jälkeen. Edelleen pääoireena on "näkyjen näkeminen" ja näkymättömien tuijottelu, jonka saa kyllä keskeytettyä. Levottomuus on lähiaikoina myös lisääntynyt käsikädessä muun oireilun kanssa ja sisällä piippailu ja läähättely on jo turhan tavanomaista.
Vireystilan muutoksia on myös edelleen huomattavissa. Kuje mm. väsyy todella nopeasti, eikä jaksa treeneissäkään treenata kuin hetken, koska viretila alkaa nopeasti laskea. Väsyneenä se saattaa jäädä kierroksille ja rauhoittuminen on silloin vaikeaa. Sen lisäksi kaikki äänet saavat Kujeen reagoimaan, etenkin väsyneenä. Toisinaan se kuitenkin on kotona jatkuvasti vaan rauhallisesti unessa.
Kuje on ollut melko nuoresta iästä saakka hyvin reaktiivinen ja terävä, enkä tiedä kuinka paljon mahdollisella epilepsialla on osuutta asiaan. Kuitenkin epilepsiaa sairastavilla koirilla esiintyy jonkin verran aggressiivisuutta ja selittämätöntä reaktiivisuutta. Näiden lisäksi tiedetään epilepsian aiheuttavan joissakin koirissa ihmisten ADHD:seen verrattavissa olevaa rauhatonta käytöstä. Kujeella riittää pienikin ärsyke siihen, että "kuppi menee nurin" ja raivo repeää. Yhtenä esimerkkinä taannoin Kuje sekosi siitä, kun yritin tappaa sanomalehdellä sisälle eksyneitä kärpäsiä. Etenkin kaikki vastaavanlaiset äänet saavat Kujeen ihan sekaisin ja omiin "tiloihinsa". Tämäkin kärpästen lätkiminen päätyi siihen, että Kuje ei tiennyt mihin suuntaan kohdistaa raivonsa ja onnistui joko kynnellä tai hampaalla osumaan reiteeni.
Lähiaikoina elämä on tuntunut yhdeltä vuoristoradalta ja olen joutunut paljon pohtimaan suhdettani Kujeeseen. Kärsivällisyyteni Kujeen ailahtelevaan käytökseen on ollut todella vähissä ja aika ajoin ollaan uitu syvissä vesissä ärtymyksen tunteiden kanssa. Toisina päivinä Kuje on osoittanut myös pieniä nöyryyden ja aikuistumisen merkkejä, mutta yleensä hyviä päiviä on seurannut joukko epäonnistumisia. Taannoin vielä välillä virittelin jonkinasteista motivaatiota tehdä pieniä tokotreenejä yhdessä, mutta toinen toistaan epäonnistuneempien treenien ja niistä seuranneiden oireilujen jälkeen ajattelin, että antaa olla.
Tällä hetkellä en koe millään tapaa mielekkäänä hinkata tokon palasia yhteen koiran kanssa, joka tuskin koskaan pääsee kokeisiin. En jaksa tapella reaktiivisuuden ja häiriöherkkyyden kanssa ja itkua nieleskellen häipyä treenikentältä epäonnistuneiden treenien jälkeen säkäkarvat pystyssä kiihkoavaa koiraa pidellen. Myös muiden lajien kohdalla on ollut niin onnistumisia kuin epäonnistumisia, mutta tällä hetkellä pienetkin epäonnistumiset syövät viimeisiäkin innon rippeitä niin paljon, ettei mikään harrastaminen tunnu enää mielekkäältä.
Olin kerennyt jo viikon-pari pohtia, milloin aloitan Kujeen lääkityksen, kuitenkaan päätöstä aikaansaamatta. Epäonnistuneet paimennustreenit järkyttävän huonossa mielentilassa saivat taas harkitsemaan vakavasti lääkityksen aloitusta. Paimennusta seurannut ilta sujui kuitenkin levollisesti nukkuen ilman sen suurempia oireiluita. Seuraavana päivänä Kuje pysytteli koko metsälenkin ihan lähietäisyydellä, koko ajan vierelleni hakeutuen ja varmistellen. Ehkä seurausta Kujeelle paineistavista paimennustreeneistä? Kuitenkin ajattelin vain, että onpa mukavan hallittua käytöstä Kujeelta pitkästä aikaa oikein riistarikkaassa maastossa. Jonkin aikaa lenkin jälkeen koirat pääsivät jotenkin livahtamaan ilmeisesti raolleen jääneestä ulko-ovesta pihalle sillä seurauksella, että Kuje kävi naapurin koiran päälle kuin yleinen syyttäjä. Järkytyksestä selvittyä viimeisetkin toivon rippeet yhteiskuntakelpoisesta ja luotettavasta harrastuskoirasta kaikkosivat kyynelten saattelemana jonnekin todella, todella kauas.
Näiden episodien jälkeen näin ainoana järkevänä ratkaisuna aloittaa lääkityksen, unohtaa kisatavoitteet ja rauhoittaa meidän arkielämää, tavoitteena edes jollain tasolla mielekäs tulevaisuus. Olen niin väsynyt jatkuvaan oireiden tarkkailuun ja Kujeen kanssa taisteluun, että tuntuu jollain tavalla jopa helpottavalta, että päätös lääkityksen suhteen on saatu vihdoin tehtyä. Näillä nyt mennään, toivottavasti kohti oireetonta ja rauhallisempaa elämää.
 |
| Kuje viime kesänä vailla huolta tulevaisuudesta, Kuvat: Jenny Klemetti |
♥️
VastaaPoista