"Hope is being able to see that there is light despite all of the darkness"

Onpahan ollut vastoinkäymisten kevät. 

Kujeen aloitettua epilepsialääkekokeilunsa kuukausi sitten, alkoi sillä taas raju vuoristoratamainen vaihe elämässään impulssiivisuuden ja reaktiivisuuden lisääntyessä sekä stressitason selkeästi kasvaessa arjessa. Ollaan kaikenkaikkiaan otettu koko kevät todella rauhakseen ja muun muassa treenit ovat olleet vähissä, jottei turhaa stressiä kasaantuisi liikaa. Ollaan sen sijaan panostettu pitkiin metsälenkkeihin ja rauhalliseen aivotyöskentelyyn. Siitä huolimatta stressitasot ovat pysyneet melko korkeina, vaikka jossain määrin Kujeen olemuksessa näkyy viitteitä jonkintasoisesta rentoutumisesta. Arjen sekaisuudesta huolimatta ovat Kujeen neurologiset oireet poistuneet lähes kokonaan...

Mahdollisia syitä oireettomuuteen koen olevan kaksi:

A) Epilepsialääkkeen vaste on hyvä, joka kertoisi epilepsian todennäköisyydestä.
B) Oireiden aiheuttajana olisi ollut vagushermon toimintahäiriö, sillä Kujeen kallonpohjan- ja niskan lihakset (vagushermon alueelta) olivat järkyttävässä jumissa ja jumia auottiin juuri lääkityskokeilun kanssa samaan aikaan.

Tällä hetkellä puran Kujeen epilepsialääkitystä, sillä vain lääkityksen lopettaminen antaa tietoa sen oikeasta hyödystä. Jos oireet palaavat lääkkeen lopettamisen jälkeen, on yhteys oireiden ja lääkkeen välillä melko selkeä. Ajatus epilepsiasta tuntuu silti jotenkin pelottavalta ja kaukaiselta, enkä olisi osannut odottaa tällaista oireiden katoamista lääkekokeilun aikana. En todella tiedä mitä teen, jos oireiden syyksi selviää epilepsia ja lääkityksellä oli näin hyvä teho oireisiin. Motivaatio millekään pysyvälle lääkehoidolle on täysi 0, sillä sehän tietäisi muun muassa kilpailukieltoa virallisissa kilpailuissa ja paljon monia riskejä lääkkeen haittojen kautta.

Kuva: Kiira Käyhkö

Mitäs Ellille kuuluu? 


Elli on elänyt kotikoiramaista arkea. Sen oireet ovat pysyneet melko vähäisellä tasolla, niin kuin aiemminkin, mutta täysin oireeton se ei ole. En kuitenkaan tällä hetkellä ole syöttänyt sille kipulääkkeitä, koska en nähnyt lääkityksellä olevan mitään vaikutusta sen oireisiin (mm. ajoittainen jäykkyys) lääkekuurien aikana. Sen liikkumista ja mahdollisia oireita tulee tarkkailtua jatkuvasti ja jatkuvan huolen kanssa eläminen on raskasta. Ellin tulevaisuus ei näytä valoisalta ja olen paljon pohtinut mietteitäni viimeiseen palvelukseen liittyen. Jätimme Golden Ringin tokotiimipaikkamme, koska minun täytyi myöntää itselleni, ettei Ellistä enää tavoitteellista harrastuskoiraa tule.

Jatkuvan huolen ja vastoinkäymisten täyttämä arki on koetellut uskoa koiraharrastajuuteen. En silti haluaisi menettää toivoa valoisammasta huomisesta. Valoa tunnelin päähän tuo maisemanvaihdos, sillä pääsemme yhdeksän kuukauden kituuttamisen jälkeen muuttamaan pois kaupungista. Pääsemme oikeasti taajaman ulkopuolelle maaseudulle, takaisin viihtyisään Akaaseen, jossa myös omat työni sijaitsevat. Olen haaveillut rauhallisemmasta ympäristöstä joka ikinen päivä Tampereella asuessani ja vihdoin kivi vierähtää sydämenltäni sen haaveen täyttymisen osalta. Tampereelle muutto oli Kujeelle todella vaikea paikka ja sai aikaan monen kuukauden stressikierteen, joten valehtelisin jos väittäisin, ettei tuleva muutto ja uuteen ympäristöön sopeutuminen pelottaisi yhtään. Uskon silti, että muutto vilkkaasta ympäristöstä rauhalliseen on osaltaan helpottamassa muutosta väistämättä aiheutuvaa stressiä.

Kuva: Kiira Käyhkö

Toivon todella, että tämä tuleva kesä tuo paljon iloisia päiviä ja vaivattomampaa arkea yhdessä koirien kanssa. Tällä hetkellä mieli on sen verran tyhjä, että mitään muuta sanottavaa ei löydy.

"Hope is being able to see that there is light despite all of the darkness"