Saako olla katkera?

Omia tunteita koiraharrastusmaailmaan liittyen on tullut lähiaikoina pohdiskeltua paljon. Koiraharrastus kun ei ole mikään tavanomainen vapaa-ajan harrastus, jota päätät harjoittaa kerran-pari viikossa, vaan se on yksi olennainen osa elämää ja arkea. Siitä ei pääse irroittautumaan silloinkaan, kun suljet treenihallin oven perässäsi ja ajat kotiin, eikä etenkään silloin, kun sairausloma tuo rajoituksia arkeen. Nyt en yksinomaa puhu koiran kanssa lajiharrastamisesta, vaan koiran omistamisesta ja koiraharrastuneisuudesta, joka määrittää olennaisesti miten arkea rytmittää ja elää. Sitä eletään jokaisella solulla, vaikka aina ei edes mieli tekisi. Et voi valita pitäväsi viikon taukoa koiraelämästä, vaikka päättäisitkin laittaa koirat viikoksi hoitoon. Koirat kulkevat jollain tasolla mukana arjessa joka päivä.

Harva ensimmäistä koiraa hankkiva ajattelee, miten kokonaisvaltaisen muutoksen elämä kokee koiran saavuttua. Sitä lähinnä ajattelee, että koirasta tulee mukava aktiivisuuden lisä elämään. Ikään kuin väylä uusiin harrastuksiin, lojaali seuralainen lenkeille ja tavalliseen arkeen. Itse en ainakaan osannut arvata, miten koiramaailma vie mukanaan ja yhtäkkiä aikaa ei ole paljoa millekään muulle, etenkään koiriin liittymättömille harrastuksille. Koiran kanssa lajiharrastaminen on tietenkin jokaisen valittavissa oleva asia, mutta ilman ylimääräistä harrastuneisuuttakin elämä pyörii vahvasti koirien ympärillä.

Ne vaativat osansa huomiosta ja ajasta joka ikinen päivä, ja vieläpä useita kertoja päivässä. Pelkkä fyysinen koirien hoitaminen ei myöskään riitä, vaan koirat pyörivät myös ajatukissa, aiheuttaen välillä myös huolta ja murhetta, ja näin ollen vaikuttavat ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Koirilla voi olla suuri positiivinen merkitys ihmisen sosiaaliseen-, fyysiseen- ja psyykkiseen terveyteen. Ne kuitenkin myös asettavat ihmisen haavoittuvaiseen asemaan, kun elämän suuntaa osaltaan määrittää toinen elollinen olento johon ei voi täydellisesti vaikuttaa.

Koirat herättävät ihmisissä vahvoja tunteita. Sen huomaa jo pelkästään mediaa seuraamalla, sillä koirista pyörii jatkuvasti mediassa asiaa monesta eri näkökulmasta tarkasteltuna. Koiramaailmaa eletään myös vahvasti tunteella, jota moni koiraa omistamaton ei pysty ymmärtämään. Koiriin liittyvät ilon ja surun tunteet koetaan vahvasti ja niillä on merkitystä arkielämään. "Vain koira" -käsitykset jätän kokonaan käsittelemättä tässä tekstissä, sillä en jaksa vaivata päätäni yrittämällä ymmärtää vastaavanlaisia kommentteja asiaan enempää perehtymättömiltä.


Itse olen saanut koirien myötä koettua paljon vaihteleviakin tunteita, jota voisi pitää melkein etuoikeutena. Tunneskaalaan on kuulunut vähintäänkin iloa, surua, hämmennystä, epätoivoa, riemua, huvittuneisuutta, pelkoa, tyytyväisyyttä, ylpeyttä, ikävää, uupuneisuutta, rakkautta, ärtymystä, turhautuneisuutta, toiveikkuutta, onnellisuutta ja katkeruutta. Vaikka koirat saavat aikaan paljon ilon ja onnellisuuden tunteita joka ikinen päivä, olen myös lukuisia kertoja kokenut pettymyksiä. Olen joutunut opettelemaan pettymyksentunteiden käsittelyä, jotka ehkä näyttäytyvät hieman eri valossa arjessa niiden ollessa lähtöisin koirista. Tunteet ovat silti aitoja ja mielestäni niitä ei saisi vähätellä. Negatiiviset ja positiiviset tunteet kuuluvat myös koiramaailmaan.

Koirat herättävät vahvoja tunteita ehkä osaltaan siksi, että koiriin uhrataan niin paljon aikaa ja vaivaa. Ne ovat mukana elämän ylä- ja alamäissä sekä monissa merkityksellisissä elämäntapahtumissa. Niiden eteen tehdään paljon töitä. Välillä se työ tuottaa onnistumisia, mutta toisinaan myös epäonnistumisia. Jos kohdalle osuu paljon epäonnistumisia ja pettymyksiä, on vaarana negatiivisuuden kierre.

Itse olen joutunut usean pettymyksen myötä toteamaan, että tunnen katkeruutta ja pohtimaan mistä se johtuu, ja miten sitä tulisi työstää. Olen jokseenkin oppinut auttamattomaan pessimismiin ja välinpitämättömyyteen, tunteiden sivuuttamiseen ja joskus ehkä myös jopa "vain koira" -ajatteluun. Joskus on tuntunut, että mitä sitä turhaan päätänsä enempää vaivaamaan näillä pettymysajatuksilla, mutta toisessa hetkessä huomaan silti väsyväni jatkuvaan samojen tunteiden vatvomiseen. Tunteitaan ei voi kieltää ne sivuuttamalla ja on kuitenkin ihan oikeutettua tuntea, vaikka niiden syypäänä olisivatkin koirat.

" Katkeruus on turvallinen suojakuori, jonka tehtävänä on varjella kivulta ja uusilta pettymyksiltä. Kun ei koskaan mitään hyvää ajattele, ei myöskään pety."

Pessimistisyys kuitenkin syö motivaatiota ja mahdollisuuksia onnellisuuteen. Se väistämättä vaikuttaa koiriin suhtautumiseen ja hyvän suhteen muodostumiseen. Edelleen työstän ajatusta siitä, että elämä tuntuu epäreilulta etenkin Ellin terveyden suhteen. Toistuvasti huomaan pohtivani, miksi minun kohdalle osuu niin huonoa tuuria koirien suhteen.

"Katkeruus on kylvetty siemen, eikä se tavallisesti idä välittömästi. Sen läsnäoloa ei voi ensin havaita. Yksi pettymys sattuu, mutta se ei muuta meitä, ja kaksi pettymystä saa meidät ajattelemaan, mutta kun joku kompastuu liian moneen ”kiveen” matkan varrella ja antaa niiden luoda negatiivisuutta sisälleen, seurauksena on se, että ihminen kokee ettei hän hallitse omaa elämäänsä."

Osaltaan tähän varmasti myös vaikuttaa kasvattajan tuen puuttuminen Ellin kohdalla. Kenenkään syyttäminen ei auta, mutta silti toivoisin jonkun kantavan vastuuta meidän surullisesta tilanteesta, edes myötäelämään osan siitä pettymyksestä, jonka joudun kantamaan. Ehkä toivoisin jonkun olemaan pahoillaan tilanteesta, vaikka en suoranaista anteeksipyyntöä olekaan vailla. Uskoisin kasvattajan tuen auttavan asiaan paljon, mutta kun sitä ei ole, niin silloin tukea pettymyksien käsittelyyn täytyy löytää muualta.

"Katkeruus vääristää näkökulman. Katkera miettii vain sitä, mikä on mennyt pieleen. Hän ei tunnista ja tun­nusta sitä, mikä on mennyt oikein, ollut tärkeää tai tuntunut hyvältä. Katkeruus on sielun syöpä. Se tuhoaa ihmistä sisältä, ja siksi sen kierteeseen ei kannata jäädä jumiin. Usein ihminen oppii arvostamaan hyvää elämässään vasta, kun on vaarassa menettää sen – tai on jo menettänyt." 


Olen päättänyt päästä eroon katkeruudesta. Katkeruus ei tuo minulle tervettä koiraa. Se ei tuo minulle helppoa koiraa, eikä sujuvaa arkea. Se ei myöskään auta nauttimaan elämän positiivisista asioista, hyvistä hetkistä ja ikimuistoisten kokemusten luomisesta. Se vain rajoittaa koiraelämästä nauttimista ja ylpeydenaiheiden huomaamista. Minulla on kuitenkin kaksi persoonallista ja upeilla piirteillä varustettua koiraa, joiden kanssa elämästä saa ja pitää osata nauttia, silloin kun siihen on mahdollisuus. Koiraelämässä tunteita saa näyttää. Jos on tyytyväinen omaan koiraansa, niin miksi sitä ei saisi kehua? Toisaalta, jos tuntee surua, niin silloin sitä saa tuntea. On kuitenkin väärin ajatella, ettei omalle kohdalle satu koskaan mitään positiivista.

Koska elämää koirien kanssa eletään ja hengitetään joka sekunti, voi se myös syövyttää mielen. Omia tunteita tulisi oppia tunnistamaan, hyväksymään ja käsittelemään. Kehoittaisin jokaista koiraharrastajaa aika-ajoin pysähtymään ja antamaan huomiota sekä etenkin aikaa omille tunteilleen. Parhaimmillaan koirien kanssa eloon kuuluu kuvainnollisesti sekä myös konkreettisesti verta, hikeä ja kyyneliä - kyyneliä surusta ja ilosta. Tunneskaalassa on pohjimmillaan kuitenkin kyse sanoinkuvaamattoman suuresta rakkaudesta meidän nelijalkaisia ystäviämme kohtaan. Ollaan niille oikeasti ystäviä, eikä pelkästään niiden virheiden kriittisiä arvioijia.

"Ei ole mitään syytä pyhittää elämäänsä negatiivisuudelle. Oman energian voi vapauttaa myös hyvän palvelukseen. Haavojen työstäminen, vaikeiden tunteiden kohtaaminen, anteeksi antaminen ja irti päästäminen ovat mitä parasta rakkaustyötä."

© Jenny Piittinen

Sitaattien lähteet:
https://mielenihmeet.fi/katkerat-ihmiset-kylvavat-surua-muiden-ihmisten-elamaan/
https://hidastaelamaa.fi/2018/08/ala-uhraa-elamaasi-katkeruudelle-ja-vihalle/
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi_hyvin/psykologia/katkeruus_on_pettyneen_suojakuori

Kommentit

Lähetä kommentti