I love you so so much

Kuje 

Tuntuu, että ollaan koettu yhdessä niin paljon, niin lyhyessä ajassa. Syksy oli rankkaa aikaa meille molemmille. Kuje stressasi muutonjälkeistä ympäristönvaihdosta ja oireili teini-iän hormonimyllerryksiään voimakkaasti. Meidän elämä tuntui aika-ajoin melkein minuutilleen aikataulutetulta ja runsas meneminen, tekeminen ja treenaaminen saivat Kujeen oireilemaan stressiään entistä voimakkaammin. Se alkoi muuton jälkeen tuhoamaan, räyhäämään kaikelle, haukkumaan ja piippaamaan sisätiloissa jatkuvasti, paimentamaan kaikkea liikkuvaa, jäljestämään metsässä välittömästi riistaa päästessään vapaaksi ja siitä tuli kaiken lisäksi arvaamaton etenkin vieraiden ihmisten ja koirien kanssa.

"Häntä heilumaan" -blogin kirjoittaja ja eläintenkouluttaja Saara Junttila on havainnollistanut koiran stressitasoa hyvin stressiämpärin kautta:

"Koiran stressitaso on kuin ämpäri, joka täyttyy vedellä. Stressaavat kokemukset, olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia, nostavat veden tasoa ämpärissä. Esimerkiksi remmirähjälle koiralle yhden koiran näkeminen päivän aikana ei välttämättä aiheuta reaktiota, mutta jos se kohtaa yhden kävelyn aikana kymmenen koiraa, vesi nousee ämpärissä niin korkealle, että se valuu reunoista yli, ja koira reagoi haukkumalla tai rähisemällä. Vesi vuotaa pohjassa olevasta reiästä pikkuhiljaa ulos, mutta stressitason madaltumiseen voi mennä jopa yli 72 tuntia. 
On aina hyvä pitää mielessä, että vaikka koira ei reagoisikaan juuri mitenkään tilanteessa, se saattaa silti olla sisäisesti stressaantunut, ja sen ämpäri täyttyy huomaamattomasti. Arkojen, reaktiivisten tai remmirähjien koirien kanssa on siis äärimmäisen tärkeää pitää ämpäri mahdollisimman tyhjänä. Jos koiran ämpäri on jatkuvasti reunoja myöten täynnä, jokainen pienikin asia saa sen reagoimaan ikävästi tai pelästymään. Jos taas veden taso on sopivan matala, koira pystyy pysymään rauhallisena ja ottamaan kontaktia omistajaan. 
Joskus jo pelkästään stressitason matalana pitäminen auttaa huomattavasti. Oppiminen on taas mahdollista, ja koira alkaa edistyä. Pikkuhiljaa tilanteet, jotka ennen täyttivät koiran ämpärin kokonaan, aiheuttavatkin vain pienen vesimäärän lisäyksen. Koira pystyy sietämään enemmän ja enemmän, ennen kuin sen ämpäri täyttyy."
Näin jälkeenpäin ymmärrän paremmin, miten vaikeaa Kujeellakin on ollut, vaikka toki osasin kaikesta päätellä koiran olevan melko stressaantunut. Ylitimme tietyn rajan, ja kaikkien epäonnistumisten jälkeen olimme jo niin pohjalla, että ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä "viimeisillä" voimilla tietoinen päätös, että nyt me korjataan tämä arki. Siitä alkoi meidän projekti sujuvamman arjen puolesta. Ulkoistin paljon Ellin lenkityksiä, jotta pystyin keskittymään Kujeeseen ja kävimme myös yksityiskoulutuksessa hakemassa hyviä vinkkejä erilaisiin ongelmatilanteisiin. 

Jo muutamassa kuukaudessa on tapahtunut valtava harppaus eteenpäin. Harvat tilanteet saavat Kujetta edes reagoimaan, saatika täysin repimään pelihousujansa. Lenkkeilystä on tullut taas mukavaa ja laatuaika etenkin kaksin Kujeen kanssa on äärettömän kallisarvoista. Kuje reagoi ääniin sisällä enää todella harvoin ja vielä harvemmin piippaa. Se ei ole muutamaan kuukauteen tuhonnut mitään ja on uudelleen oppinut nukkumaan yönsä ja aamunsa niin pitkään, kuin ihmisetkin. Se on muutenkin rauhoittunut ihan äärettömän paljon ja sisätiloissa lähinnä vaan lepäilee ja nukkuu, jos mitään mielenkiintoisempaa ei tapahdu. Lisäksi se on alkanut oppimaan hihnassa kulkemista, ohi ajavien autojen sietämistä ja reagoimattomuutta ihmisiin ja toisiin koiriin. Se on oikeastaan monissa tilanteissa kuin toinen koira verrattuna muutaman kuukauden takaiseen.

Muutos on ollut niin huikea, että yksi kaverikin kysyi eräällä hihnalenkillä, että mitä olen oikeen tehnyt Kujeen kanssa. En osannut vastata silloin, enkä oikeastaan osaa vieläkään. Suurin tekijä on varmaan kuitenkin ollut Kujeen persoonan hyväksyminen sellaisena kuin se on, meidän keskinäisen suhteen parantaminen, stressitason alentaminen sekä tiettyjen arjen tukitaitojen vahvistaminen, joita jatkuvasti harjoitellaan melkein huomaamatta. Uskon myös, että ikä, kypsyminen ja ensimmäisen juoksun jälkeinen hormonien tasaantuminen vaikuttivat osaltaan paljon.

Parisuhteen tyypillisiä vaiheita voisi hyödyntää myös meidänkin suhteen muodostumisen tarinassa.

"Parisuhteessa on yleensä ensin jonkinlainen rakastumisen, voimakkaan kiinnostuksen tai jopa hullaantumisen vaihe. Sen aikana herää tunne, että jotain uutta ja ainutlaatuista on tapahtumassa. Rakastumista leimaa myös tietynlainen tapa nähdä toinen; hänet nähdään yleensä vahvasti positiivisessa valossa. 
Rakastumista seuraa itsenäistymisvaihe, joka on mahdollinen ainoastaan sitoutuneessa suhteessa. Suhde, johon kumppanit eivät ole sitoutuneet, päättyy jo ennen tähän vaiheeseen pääsyä. Itsenäistymisvaiheessa haetaan rajoja yhdessä ja erillään ololle. Tässä vaiheessa havaitaan usein myös, ettei kumppani ollutkaan se, joksi häntä aluksi luulimme. 
Viimeisenä vaiheena voidaan puhua rakkausvaiheesta. Siinä on kyse todellisen itsen ja toisen kohtaamisesta ja hyväksymisestä. Edellytys toisen rakastamiselle on se, että ensin voi rakastaa omaa itseään. Itsensä kohtaaminen kokonaisena mahdollistaa myös toisen kohtaamisen kokonaisena."
- Väestöliitto 
 
Huvittavaa on, miten selkeästi on nähtävissä vuoden sisällä suhteen muuttuminen täydelliseen pikkupentuun rakastumisesta, tutustumisen kautta havaintoihin siitä, miten teinipentu ei enää ollutkaan täydellinen ja lopulta haasteiden ja hyväksynnän kautta voittoon, eli koiran rakastamiseen ehdoitta. Meillä alkaa mennä arjessa ja juhlassa Kujeen kanssa niin hyvin, että koitan varjella meidän suhdetta kaikilta säröiltä. Tuntuu, että koitan myös varjella Kujetta kaikelta pahalta mitä eteen voi tulla. Minun kallisarvoinen aarre. Paras ystävä. Tulevaisuuden toivo. Mitään en toivo niin paljoa, kuin terveitä päiviä yhteiseen tulevaisuuteen. I love you so so much.

C: Jenny Piittinen

Kommentit