Aiemmin kirjoittelemani Kujeen tassuvaiva ei valitettavasti lähtenyt paranemaan toivotulla tavalla paikallishoidolla, vaan oirehdinta lisääntyi. Kujeelle kasvoi yhteen varvasväliin kova ja kipeä patti, jota aluksi seurailin pari päivää. Sen vaan lisää kasvaessaan ja edelleen Kujetta vaivatessaan varasin sille uuden eläinlääkäriajan viime viikon torstaille. Patti osoittautui furunkuloosiksi ja osa kynsivalleista edelleen tulehtuneiksi, jonka vuoksi jouduttiin aloittamaan lääkitys suun kautta. Lääkehoidoksi määrättiin pitkä kortisonikuuri ja tassupesut lääkeshampoolla.
Patti on muuttanut muotoaan ja elänyt omaa elämäänsä, muttei ole vielä toistaiseksi häipynyt kokonaan. Tassut ovat edelleen arat ja ulkona Kuje kulkee paljon tossut jalassa. Treeneistä se on edelleen saikulla, mutta se on jo pari kertaa päässyt tossut jalassa metsässä vapaaksi ja niistä hetkistä se on kyllä nauttinut ihan hirveästi. Yöt ja yksinolot se elää kauluri päässä, jonka kanssa se on onneksi jo ihan sujut. Toivon todella, että nämä tassuvaivat riittäisivät tältä erää. Jos tulehdukset eivät vielä tälläkään hoidolla parane, joutuu taustasyitä ruveta selvittelemään laajemmin.
Koska sitkeiden tassuvaivojen vaivallinen hoito ei tietenkään yksinään olisi ollut tarpeeksi terveyshuolta tähän talouteen, joutui Kujeen aktiivisempaa harrastuskoiran roolia tuurannut Ellikin sairauslomalle. Elli sai jonkinlaisen kipukohtauksen torstaina yrittäessään istua lattialla syliin. Se oli huutanut kivusta n. puoli minuuttia, virtsannut alleen ja yrittänyt purra/hamuilla takapäätään. Itse olin töissä iltavuorossa, joten koko episodi jäi näkemättä. Sain vain hätääntynyttä soittoa töihin, että mitäs nyt. Kivut olivat ilmeisen kovat, koska koko koira tärisi ja läähätteli paikallaan sekä muutaman kerran kiljahteli uudestaan istuessaan alas tai siihen koskiessa. Puhelimiste tilannekartoitus tuntui vaikealta, mutta ensimmäinen neuvo oli antaa Ellille aloitusannos tulehduskipulääkettä. Lateraalinen spondyloosi (jota Ellillä on todettu) voi aiheuttaa rajujakin oireita, mukaanlukien halvausoireet, joten huoli oli tietysti kova. Sain ihanan ystävän lisäavuksi tilanteessa ja miehekkeen kanssa yhteistuumin he lähtivät pienen mietiskelyn jälkeen viemään Elliä päivystykseen.
Päivystyksessä Elli oli ollut ilmeisen reipas ja kipulääke oli ehkä kerinnyt jo vaikuttaa vieden pahimmat kivut pois. Tutkimuksessa ei oltu saatu selvää kipureaktiota ilmi ja hoidoksi määrättiin muutaman päivän tulehduskipulääkekuuri Metacamilla ja tarvittaessa vahvemmaksi kipulääkkeeksi Tramalia, jos kivut eivät Metacamilla väisty. Viikonlopun yli rauhallista saikkueloa ja ensiviikolla tilannekatsaus kipujen osalta. Jos oireilu jatkuu, tulee Elli viedä ortopedille tutkittavaksi (itse mietin myös neurologia). Eläinlääkäri oli myös kuullut Ellin sydämestä sivuäänen tutkimuksen aikana, jota ei ole kukaan eläinlääkäri aiemmin kuullut...
Pakko sanoa, ettei kahden koiran saikku samaan aikaan ole kovin mieltäylentävää. Olen kuitenkin suhtautunut yllättävän tyynesti Ellin tilanteeseen, vaikka koko koiraharrastuksen mielekkyys nousee pohdintaan tässä tilanteessa. Huumori ei oikein enää riitä tähän sairasteluun, vaikka Kujeen tassuvaivat tuntuvat taas melko pieniltä Ellin oireilun ohella. Kipukohtaus ei sinällään tullut yllätyksenä, vaikken olisi sitä tähän tilanteeseen osannut odottaa, koska Elli on voinut fyysisesti niin hyvin viimeiset kuukaudet. Ehkä tämä oli taas osoitus siitä, että korkean kipukynnyksen omaavan koiran kanssa täytyy tarkkailla niitä pienimpiäkin eleitä kivun tulkitsemiseksi. Ehkä tämä myös osoittaa, ettei Elli vaan kestä kovin aktiivista harrastuskoiran elämää.
Mieli on taas täynnä huolta ja kysymyksiä tulevasta. Kestääkö Elli edes normaalia arkea metsälenkkeineen? Pitäisikö heittää hyvästit kaikille harrastuksille tässä vaiheessa? Tuoko tulevaisuus tullessaan vaan lisää kipua ja rajoituksia elämään? En tosiaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta sen tiedän, että kipukoiran kanssa eläminen on suoraan sanottuna ihan syvältä.
Patti on muuttanut muotoaan ja elänyt omaa elämäänsä, muttei ole vielä toistaiseksi häipynyt kokonaan. Tassut ovat edelleen arat ja ulkona Kuje kulkee paljon tossut jalassa. Treeneistä se on edelleen saikulla, mutta se on jo pari kertaa päässyt tossut jalassa metsässä vapaaksi ja niistä hetkistä se on kyllä nauttinut ihan hirveästi. Yöt ja yksinolot se elää kauluri päässä, jonka kanssa se on onneksi jo ihan sujut. Toivon todella, että nämä tassuvaivat riittäisivät tältä erää. Jos tulehdukset eivät vielä tälläkään hoidolla parane, joutuu taustasyitä ruveta selvittelemään laajemmin.
Koska sitkeiden tassuvaivojen vaivallinen hoito ei tietenkään yksinään olisi ollut tarpeeksi terveyshuolta tähän talouteen, joutui Kujeen aktiivisempaa harrastuskoiran roolia tuurannut Ellikin sairauslomalle. Elli sai jonkinlaisen kipukohtauksen torstaina yrittäessään istua lattialla syliin. Se oli huutanut kivusta n. puoli minuuttia, virtsannut alleen ja yrittänyt purra/hamuilla takapäätään. Itse olin töissä iltavuorossa, joten koko episodi jäi näkemättä. Sain vain hätääntynyttä soittoa töihin, että mitäs nyt. Kivut olivat ilmeisen kovat, koska koko koira tärisi ja läähätteli paikallaan sekä muutaman kerran kiljahteli uudestaan istuessaan alas tai siihen koskiessa. Puhelimiste tilannekartoitus tuntui vaikealta, mutta ensimmäinen neuvo oli antaa Ellille aloitusannos tulehduskipulääkettä. Lateraalinen spondyloosi (jota Ellillä on todettu) voi aiheuttaa rajujakin oireita, mukaanlukien halvausoireet, joten huoli oli tietysti kova. Sain ihanan ystävän lisäavuksi tilanteessa ja miehekkeen kanssa yhteistuumin he lähtivät pienen mietiskelyn jälkeen viemään Elliä päivystykseen.
Päivystyksessä Elli oli ollut ilmeisen reipas ja kipulääke oli ehkä kerinnyt jo vaikuttaa vieden pahimmat kivut pois. Tutkimuksessa ei oltu saatu selvää kipureaktiota ilmi ja hoidoksi määrättiin muutaman päivän tulehduskipulääkekuuri Metacamilla ja tarvittaessa vahvemmaksi kipulääkkeeksi Tramalia, jos kivut eivät Metacamilla väisty. Viikonlopun yli rauhallista saikkueloa ja ensiviikolla tilannekatsaus kipujen osalta. Jos oireilu jatkuu, tulee Elli viedä ortopedille tutkittavaksi (itse mietin myös neurologia). Eläinlääkäri oli myös kuullut Ellin sydämestä sivuäänen tutkimuksen aikana, jota ei ole kukaan eläinlääkäri aiemmin kuullut...
Pakko sanoa, ettei kahden koiran saikku samaan aikaan ole kovin mieltäylentävää. Olen kuitenkin suhtautunut yllättävän tyynesti Ellin tilanteeseen, vaikka koko koiraharrastuksen mielekkyys nousee pohdintaan tässä tilanteessa. Huumori ei oikein enää riitä tähän sairasteluun, vaikka Kujeen tassuvaivat tuntuvat taas melko pieniltä Ellin oireilun ohella. Kipukohtaus ei sinällään tullut yllätyksenä, vaikken olisi sitä tähän tilanteeseen osannut odottaa, koska Elli on voinut fyysisesti niin hyvin viimeiset kuukaudet. Ehkä tämä oli taas osoitus siitä, että korkean kipukynnyksen omaavan koiran kanssa täytyy tarkkailla niitä pienimpiäkin eleitä kivun tulkitsemiseksi. Ehkä tämä myös osoittaa, ettei Elli vaan kestä kovin aktiivista harrastuskoiran elämää.
Mieli on taas täynnä huolta ja kysymyksiä tulevasta. Kestääkö Elli edes normaalia arkea metsälenkkeineen? Pitäisikö heittää hyvästit kaikille harrastuksille tässä vaiheessa? Tuoko tulevaisuus tullessaan vaan lisää kipua ja rajoituksia elämään? En tosiaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta sen tiedän, että kipukoiran kanssa eläminen on suoraan sanottuna ihan syvältä.
 |
| Onnellinen Elli vuosi sitten Tiia Toivosen ikuistamana |
Voi kurjuus :( ❤ pikaista paranemista molemmille ja jaksamisia teille!
VastaaPoistaKiitos ❤
Poista