Vuoden verran Kujeilua

Ja niin tuli se ensimmäinen elinvuosi täyteen Kujeellakin. Huh, pentuvuodesta selvitty! Olen tainnut ennenkin mainita, etten ole mikään kauhea pentuihminen, vaan arvostan enemmän sellaista vakiintunutta ja sujuvaa arkea aikuisen koiran kanssa. Tästäkin syystä olen odottanut, että Kuje kasvaa ja alkaa joskus myös aikuistumaan. Kuje aloittikin fyysisen aikuistumisensa konkreettisesti aloittamalla eilen ensimmäiset juoksunsa. Paljon on Kujeen ensimmäiseen vuoteen mahtunut ylä- ja alamäkiä - vuoristoratamaista eloa riemun- ja kauhunsekaisin hetkin höystettynä. Kuje on myös osoittanut aitoa halua omaksua nimensä konkreettisesti, koska mitäpä totinen työkoira ei toteuttaisi tosissaan. Ajattelin kuitenkin nyt paneutua niihin riemuittaviin hetkiin, yhteisiin onnistumisiin ja mahtaviin muistoihin.

Kujeen ei alunperinkään pitänyt meille tulla, koska olin kaavaillut toista koiraa hieman myöhemmälle ajankohdalle, lähemmäs loppuvuotta 2018. Elli kuitenkin oli viime syksynä ja talvena huonossa kunnossa selkänsä kanssa ja tulevaisuus näytti sen osalta melko harmaalta. Ilman harrastuskoiraa oleminen tuntui todella vaikealta ja aloin katselemaan aktiivisemmin tulevan kevään ja kesän bortsujen pentusuunnitelmia. Muutaman sattuman kautta meille lopulta kotiutui helmikuun alkupuolella pieni, mutta sitäkin luonteekkaampi bordercollienarttu.



Kevät meni ihan yhdessä hujauksessa pentuarkea eläessä. Kuje oli äärettömän helppo pentu. Se oli alusta saakka muutamaa vahinkoa lukuunottamatta täysin sisäsiisti. Sen sosiaalistaminen oli helppoa, koska se oli rohkea ja tasapainoinen joka paikassa minne sitä vein. Se oli ahne ja palkkautui ruualla hyvin sekä oppi nopeasti myös palkkautumaan lelulla mainiosti. Treenasin sen kanssa paljon pohjataitoja eri harrastuksiin ja se oppi uudet asiat vaivattomasti ja nopeasti. Sen keskittymiskyky oli myös ihan omaa luokkaansa pentuna. Nopeasti kevät vaihtui kesäksi ja murkkuikä teki tuloaan. Jatkettiin arkieloa ja treenailua ja Kuje kehittyi nopeaan tahtiin etenkin tokon saralla. Kuje pääsi myös reissailemaan Kainuuseen, Kuopioon, Jyväskylään ja useita kertoja vanhemmilleni Nurmijärvelle. Reissaaminen sen kanssa kesällä oli hirveän vaivatonta ja mukavaa, vaikka ehdin aina pelätä sitä, miten "maalaistollo" osaa kaupungissa käyttäytyä.

Kesä vaihtui syksyyn ja arkemme oli isojen muutosten edessä. Muutto rauhallisesta Toijalasta Tampereelle sai pienen teinikoiran stressitasot pilviin. Alkuhankaluuksien jälkeen on meno onneksi rauhoittunut, mutta ikävä rauhalliseen ympäristöön riipii ihan varmasti yhtä paljon Kujeen kuin omistajankin sydäntä. Muutto kuitenkin mahdollisti aivan mahtavat treenimahdollisuudet Tamskin hallin ollessa parin kilometrin päässä kotoa. Syksy kului paljon hallilla treenatessa ja edistymistä tokon saralla tapahtui paljon lisää. Treenatessa Kuje on ollut aina todella tosikko ja monesti sen työskennellessä pystyy melkein kuulemaan, kun aivot raksuttavat. Voisi kuitenkin sanoa, että Kuje syttyi syksyn aikana tokoon ihan huikeasti ja paljon mahtavia treenihetkiä on jo takana päin. Paimenkoira pääsi myös näyttämään kykyjään paimennuksen saralla muutamia kertoja kasvattajallaan syksyn aikana. Siinäkin luontaisesti aika pätevän oloinen, mutta melkoisen kovakalloinen ja itsenäinen puurtaja.




Alkutalvi on ollut hieman rauhallisempaa treenirintamalla omistajan työ- ja opiskelukiireiden takia, mutta useampi lepopäivä viikkoon on oikeastaan myös parantanut treenivirettä hyvin. Harrastuskoirana Kuje on ollut ihan mahtava otus, jonka kanssa treenaaminen on aina palkitsevaa. Se suorittaa tasaisen varmasti osaamansa asiat ja on aina valmis töihin. Se ei kuitenkaan kuumu liikaa, eikä sillä ole ongelmia rauhoittua treeneissä. Vauhtia ja poweria siltä saa vielä kaivaa entistä enemmän esiin iän ja suorittamisvarmuuden lisäännyttyä, mutta kaikenkaikkiaan se on kuin tehty tokokoiraksi. Aksaa ollaan tehty vähemmän, koska kaikki into ja motivaatio on tällä hetkellä tokossa, mutta kyllähän se aksassakin suorittaa pätevästi osaamansa asiat.

Vuosikas Kuje on niin totinen työkoira ja hellyydenkipeä pusuttelija, kuin itsenäinen viipottajakin. Se ei paljoa nöyristele, ja se luulee tietävänsä itse paremmin (ja varmasti monesti tietääkin) sekä ajattelee pärjäävänsä elämän edesottamuksissa hyvin myös itsenäisesti. Kuitenkin parasta maailmassa on lempeä isosisko, jonka saa aina suostuteltua pieniin leikkisessioihin ja juoksukilpailuihin. Kujeen totisen ulkokuoren alla on kuitenkin pieni ja veikeä, kujeileva paimenkoira. Sen kanssa ei totisesti tule tylsää hetkeä ja yhdessä eletyt päivät ovat monesti tavalla tai toisella erilaisia. Kuje on elämänsä huvipuistossa ja olemme sen kanssa aitiopaikoilla vuoristoradan ensimmäisessä vaunussa. Kyytiin hypättyä ei siitä hevillä pääse pois. Kiristäkäämme siis turvavöitä, koska tämä kyyti jatkaa vauhdikkaana kohti uusia nousuja ja laskuja!

Kommentit

Lähetä kommentti