Kuje 9kk

Ihan mahtavaa miten aika juoksee ja pentu kasvaa. Eihän sitä edes voi enää pennuksi kutsua - teini saavutti juuri jo yhdeksän kuukauden iän! Enää siis vain pieni tovi, niin kakara on jo vuosikas. Joku varmasti muistelisi haikeana pentuaikaa, mutta itse olen paljon enemmän aikuisten koirien fani, joten jokainen lisäkuukausi tässä ikävaiheessa on plussaa.

Kirjoittelin viimepostaukseen meidän haasteista uuden asuinpaikkakunnan ja sopeutumisen suhteen. Tilanne on onneksi hiukan paremmalla tolalla tällä hetkellä. Huomaan, että Kuje alkaa sopeutumaan, vaikkakin omaa edelleen ei-toivottua käytöstä joissakin tilanteissa. Stressitaso on varmasti jo lähtenyt muuton jälkeisestä ajasta laskuun ja mm. sisällä haukkuminen ja piippaaminen on aika kivasti vähentynyt.





Kuje on yhdeksän kuukauden iässä karkeasti arvioituna hiukkasen reilu 50cm korkea ja n. 16kg painava. Luonteesta löytyy samoja piirteitä, kuin aiemminkin - kovuutta ja työintoa riittää. Välillä Kuje väläyttelee oikein hienoa ohjattavuutta ja äärettömän nopeaa oppimiskykyä. Kujeen kanssa harrastaminen on palkitsevaa, koska usein se tekee asiat mutkattomasti juuri niin kuin on oppinut ne tekemään. Se on aikamoinen tosikko, jonka mielestä työnteon kustannuksella ei kuulu leikkiä.

Meillä on oma pieni treenisymbioosi, jossa eletään melkein päivittäin. Ollaan treenailtu usein ja se on vahvistanut meidän suhdetta paljon. Jos meidän arjen kanssa on ollut rankka päivä, niin kyllä se yhteiselo viimeistään treeneissä iloksi kääntyy. Tässä koirassa on hirveästi potentiaalia, jonka takia uskon parempaan tulevaisuuteen myös arjenkin osalta. Etenkin tokoa kohtaan treenimotivaatio on huipussaan ja innolla odotan, että nään Kujeen kehityksen pennusta kisakoiraksi.





Kuje pääsi myös viikko takaperin ensimmäistä kertaa elämässään lampaille, eikä paljoa lampaisiin sytyttelyä tarvinnut. Pätevältä se meno omaan silmään heti ensimmäisellä kerralla vaikutti, vaikka en paimennuksesta mitään itse ymärräkään. Jospa saisi jotain videomateriaalia siitäkin touhusta tulevaisuudessa. Itse ainakin innostuin hommasta niin paljon, että en malttaisi odottaa seuraavaa kertaa lampailla!

Ajattelin ottaa kokonaisuusmaisen kapulanpidon, mutta unohdin, ettei olla treenattu ollenkaan irroitusta :D




Tälläkertaa mulla on meidän treeneistä niin vähän videomateriaalia, että en jaksa väsäillä yhtenäistä treenivideota tähän hätään. Koitan kuitenkin aktivoitua kuvailemaan treenejä taas lähipäivinä videollekin. Puhelimen syövereistä löytyi kuitenkin muutama videoklippi.

Kokonaisuudessaan olen niin iloinen tästä ikävaiheesta, kun huomaan miten Kuje kehittyy henkisesti ja fyysisesti kasvaessaan. Se on tosikkoluonteensa kanssa oikeastaan kovan narttukuoren alla todella hurmaava persoona! 


Kommentit

  1. Mahtava kuulla, että alkaa kääntymään arkikin voiton puolelle! Ja paimennus on kyllä kovin kiehtova laji, varmasti etenkin bortsun kanssa vie mennessään, varo vaan :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti