Pohjalta on suunta vain ylöspäin?

Olen tämän blogin alusta asti painottanut kirjoittavani arjestamme kaunistelemattoman rehellisesti ja pyrkinyt parhaani mukaan siihen. Se saattaa näyttäytyä negatiivisessa valossa, vaikka onhan niitä hyviäkin hetkiä tottakai olemassa. En kuitenkaan nää mitään järkeä siinä, että kirjoittelisin tämäntyylistä blogia kaunistellen meidän elämää sellaiseksi mitä se ei ole.

Meillä ei ole lähtenyt Tampereelle sopeutuminen käyntiin ihan halutulla tavalla, vaan arki tuntuu tällä hetkellä melkoisen raskaalta. Voisin jopa sanoa, että en lyhyen koiraharrastajuuteni aikana ole näin pohjalla ollut.

Ensinnäkin koirat vievät tällä hetkellä valtaosan voimavaroistani, joita verottavat myös edelleen muuttoon liittyvät hommat, työt sekä uusien opintojen aloitus. Suurin osa vapaa-ajasta toki kuluu koirien kanssa ja arkea eletään pitkälti niiden ehdoilla. Tuntuu, että olen antanut noille koirille niin paljon, mutta tällä hetkellä saamatta mitään takaisin.

Molemmat koirat oireilevat, Kuje psyykkisesti ja Elli fyysisesti. Pitkän hyvän jakson jälkeen Elli on oireillut voimakkaasti (oletettavasti) selkäänsä. Kaikki alkoi kimppalenkillä kaverikoirien kanssa, kun Elli rupesi erikoisissa tilanteissa kiljumaan ilman selkeää syytä ja kiljui lopulta varmaan 4-5 kertaa koko lenkin aikana. Kipulääkkeiden ja levon jälkeen meno näytti muutaman päivän taas normaalilta, kunnes otin sen mukaan kimppalenkille, jonka jälkeen oireet taas palasivat, eivätkä ole häipyneet...

Kujeella fyysisiä epäpuhtaus/ontumisoireita ei ole onneksi nyt ollut, mutta psyykkisiä sitäkin enemmän. Se käy hirveillä kierroksilla ympäri vuorokauden, piippailee ja läähättelee sisällä, eikä osaa rauhoittua. Herättelee öisin piippaamalla ja haukkumalla ja on alkanut taas tuhoamaan kaikkea mahdollista. Ääniin se reagoi edelleen sisälläkin aika paljon haukkumalla. Se on selkeästi stressaantunut, eikä oikeen tiedä miten purkaa stressiään.

Lenkkeily näiden kanssa on tällä hetkellä tuskaista. Alkuun käytin pidemmät lenkit erikseen ja yhdessä lähinnä pikkupissatukset. Nyt minulla ei ole kuitenkaan ollut resursseja siihen, vaan lenkit ovat sujuneet kahden hihnassa eri suuntiin sinkoilevien koirien kanssa selviytyessä. Inhoan hihnalenkkejä, mutta vilkkaille metsäpoluille ei näiden kanssa ole mitään asiaa. Välillä ajelen kauemmas rauhallisiin metsämaastoihin, mutta hetken päästä pää täynnä hirvikärpäsiä kadun sitäkin päätöstä.

Hihnassa Kuje alkoi muuton jälkeen räyhäämään kaikelle näkemälleen, mutta se on onneksi jo vähenemään päin. Säännöllisesti joihinkin ärsykkeisiin täytyy kuitenkin reagoida vahvasti ja täysin rähjäämätön lenkki onkin ihan harvinaista herkkua. Autoja Kuje on ruvennut kyttäämään vahvasti, eikä autotien läheisyydessä lenkkeily ole edes vaihtoehtona tällä hetkellä. Hihnakäytös on kaikin puolin ihan hakusessa vielä ja puskiin pakeneminen ohitustilanteissa on ainoa vaihtoehto kapeilla kävelyteillä. Kuje on myös saanut jonkun järkyttävän vetobuumin hihnassa kävelyyn ja koittaakin painattaa menemään hirveällä voimalla neliveto päällä kaikki hihnalenkit.

Sanoinko jo, että vihaan hihnalenkkeilyä?

Treenaamassa ollaan käyty aika paljon, hallin ollessa ihan kivenheiton päässä. Yksin treenatessa treenit ovatkin sujuneet Kujeella ihan kivasti, mutta ryhmätreenit ovat tällä hetkellä ihan hirveän vaikeita. Kujeesta on tullut t-o-d-e-l-l-a häiriöherkkä ja kaikki ohjaajaorientoituneisuus on kadonnut jonnekin. Käytiin ensimmäistä kertaa treenaamassa koirakoutsilla Mikan tokotreeneissä, mutta kaduin päätöstäni napata irtotunti heti alkuunsakin. Treenaamisesta tuli lähinnä selviytymistä kaiken sen uuden häiriön keskellä.

Ellin kanssa treenit ovat kulkeneet yhtä huonosti, eivätkä nyt kulje ollenkaan Ellin ollessa lepotauolla niin kauan, kun vaikuttaa kipeältä. Saatiin paikka Golden Ringin tokotiimistäkin kolmeksi vuodeksi nyt syksystä eteenpäin, mutta nyt yhtäkkiä alkanut oireilu on saanut mielen aika maihin tokossa edistymisen suhteen.

Tällä hetkellä meidän arki on selviytymistä. Tuntuu, ettei ole koirille paljoa annettavaa, kun kaikkeni olen niiden eteen jo tehnyt. Mutta eikö se niin mene, että pohjalta on suunta vain ylöspäin?