Kuje ortopedin vastaanotolla

Kesäkuun loppupuolella Kuje ontui toista etutassuaan kolmesti kahden viikon aikana. Ensimmäisen kerran ilman mitään syytä kotona lenkille lähdettäessä parin askeleen verran. Sen jälkeen Ellin kanssa painiessa kiljaisi, piti tassuaan ilmassa ja ontui muutaman askeleen. Kolmannen kerran lenkillä toinen koira juoksi lujaa päin, jonka seurauksena Kuje taas vinkaisi ja piti tassuaan ilmassa sekä ontui muutaman askeleen. Nämä tapahtuivat kaikki niin lähekkäin, että ajattelin seuraavan ontumisen ilmettyä viedä Kujeen suoraan rtg-kuviin. Selvää seuraavaa kertaa ei kuitenkaan silloin tullut.


Muutama päivä sitten kuitenkin kiinnitin lenkillä huomiota Kujeen epäpuhtaaseen liikkumiseen. Joku näytti vain väärältä sen liikkeessä, vaikka en ontumista huomannutkaan. Samoihin aikoihin Kujeen terävyys tuntui lisääntyneen melkoisesti ja aiemmin lähinnä toisiin koiriin rajoittunut terävyys alkoi tietyissä tilanteissa ilmetä myös vieraampia ihmisiä kohtaan. Päätin viedä Kujeen kuviin ja saadakseni poissuljettua kipujen sekä tämän ikäisten bortsujen vitsauksen - ocd:n mahdollisuuden. Pari päivää sitten pääsimmekin lyhyellä varotusajalla Tammiston Evidensiaan ortopedi Esa Eskeliselle olka-, kyynär- ja lonkkakuviin sekä ontumatutkimukseen.


Hetken kävelytettyäni Kujetta pihalla ortopedin tarkkailevan silmän edessä kuulin sanat: "kyllähän se tuota vasenta etujalkaansa vähän ontuu". Siitä sisälle taivuttelemaan nivelet läpi. Mistään ei juurikaan mitään reaktiota, paitsi vasemman kyynärnivelen kohdalla mahdollinen lievä aristus. Siitä suoraan piikkiä lihakseen ja Kuje pääsi maksetuille unille. Lonkat puhtaat, olat puhtaat, kyynärnivelet hieman epäilyttävät. Kyynärnivelissä hieman inkongruenssia = "kyynär- ja värttinäluun nivelpinnat eivät ole aivan samalla tasolla nivelessä. Kyynärnivelessä voi olla ongelmaa koronoideus-ulokkeen alueella, vaikka röntgenkuvissa ei näy siellä muutosta."


CT-saattaisi antaa lisätietoa asiasta, etenkin jos kyynärnivelessä olisi irtopaloja, joita ei rtg-kuvissa näy. Olisin samoilla unilla laittanut Kujeen CT-kuviin, kun ortopedi sitä ehdotti, mutta valitettavasti paikalla ei ollutkaan osaavaa röntgenhoitajaa. Jatkosuunnitelmana onkin nyt seurailla tilannetta, koska oireilu on ollut melko vähäistä. Ortopedin mukaan liikuntaa ja treenaamista voisi jatkaa normaaliin malliin ja katsoa lisääntyykö oireilu, jonka jälkeen CT-kuvaus olisi suositeltavaa. Itse olen kuitenkin vähän ristiriitaisilla fiiliksillä normaaleiden lenkkien ja treenien suhteen.

Lähettelin kuvia eteenpäin muillekin ortopedeille hoitolinjauksen kannanoton toivossa. Saa nyt nähdä miten tämä tästä etenee, uskon kyllä että päädymme CT:n kannalle loppupeleissä kuitenkin. Kyynärnivelen kasvuhäiriöt ovat melko viheliäisiä yleensä nivelrikon väistämättömän kehittymisen vuoksi. En oikeen tiedä mitä ajatella, vaikka vielä ei mitään varmaa diagnoosia olekaan. Tällä hetkellä mieltä painaa epävarmuus ja Kujeen liikkumisen jatkuva analysointi. Tuntuu, että takki alkaa olla aika tyhjä, jos taaskaan arpaonni ei tuonut tervettä harrastuskoiraa...


Tässä vielä Kujeen rtg-kuvat:








Kommentit

  1. Voi itku. :-( Toivottavasti on jotain harmitonta vain, tsemppiä kovasti... <3

    VastaaPoista
  2. No voi ei :( kyynärät on kyllä herkät, jos muutoksia. Toivottavasti ei olisi lopulta vakavaa, vaan Kuje saisi oireettomana jatkaa harrastuksia <3

    Voin vaan kuvitella miltä tuntuu, epätietoisuus on lannistavin. Tsemppejä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, täytyy vaan toivoa parasta! ♥

      Poista
  3. Voi ei miten kurjaa :( Tsemppiä ja toivotaan jotain kyynärnivelvaivoja harmittomampaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ja sitä todella toivotaan!

      Poista
  4. Meillä samankaltaisella oireilulla (epäsäännöllistä ontumista noin 5kk iässä) saatiin kyynäkuvat virallisissa kuvissa vuoden ikäisenä takaisin 0/2. Ja nimenomaan siis varislisäkkeessä meilläkin kuulema muutosta nähtävissä, lausuntaohjeethan on muuttuneet, eikä tätä aluetta ole aiemmin edes tarkkailtu. Kuvattiin tosiaan 5kk iässä, mutta kuvannut ortopedi ei niissä mitään hälyyttävää nähnyt ja kun ontuminen loppui niin ei lähdetty tutkimaan tarkemmin. Ei ole enää tuon jälkeen tosiaan ontunut, koira tosin vasta 14kk. Ventelä ja Rintasalo on sitä mieltä, että kyynär on 0... CT-kuvista tosiaan näkisi tarkemmin ja todennäköisesti kunhan rahatilanne tästä parantuu niin CT-kuviin mennään. Waldo on saanut elellä niinkuin ennenkin, tosin hyppyjä en oo sen kanssa ottanut, ennenkuin tiedän enemmän. Iso harmistus kyllä kun meidänkin tarkoitus harrastaa ja nyt on epävarma olo, että mitä kannattaa tehdä.

    Sinuna harkitsisin, että jos/kun otat koirasta viralliset kuvat niin viet suoraa CT-kuviin. Tietty ellet jo aikaisemmin ole viemässä. Mitä mä oon ymmärtäny niin röntgenkuvista on vaikea tehdä näistä diagnoosia, meilläkin tuli kennelliitolla takaisin tosiaan mainintana "viitteitä varislisäkkeen sairaudesta" (jotain tonne päin) eli mitään varmaa ei voi sanoa.

    Olis kiva kun päivittäisit miten Kujeen diagnoosi etene! Toivottavasti teillä ei ole mitään vakavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit teidän tarinan! CT on tosiaan nyt vahvasti harkinnan alla, jotta varmuutta diagnoosiin saisi. Päivittelen tänne kyllä, jos tilanne etenee ja saan lisätietoa Kujeen kyynäristä :)

      Poista
  5. Heippa,
    Meillä 3v. koiralla aivan samankaltainen tarina. Kiinnostaisi kuulla, kävittekö myöhemmin tuossa CT-kuvauksessa ja selvisikö siitä mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Me ei koskaan käyty kyynärien takia CT-kuvissa ja vuosikkaana virallisissa rtg-kuvissa kyynärät olivat täysin puhtaat ja tulivat kennelliitosta 0/0 takaisin. Mitään etupään oireilua ei ole ilmennyt (koira nyt reilun 2v).

      Poista

Lähetä kommentti