Ajattelin, että tämä aihe voisi sopia käsiteltäväksi omana postauksenaan, sillä vaikka en ajavaa metsästyskoiraa omistakaan, omistan yhden, ehkä kaksikin riistavietillä varustettua koiraa.
Harvoin sitä tulee ajatelleeksi ensimmäistä koiraa hankkiessa koiran perimmäisiä viettejä ja niiden koulutettavuutta. Itse kyllä muistan erinäisiä noutajarotuja pohtineena kyselleen kasvattajilta riistaviettisyydestä, saaden vastauksista sellaisen käsityksen, että koiran hallinnalla ja koulutuksella ne eivät tule olemaan ongelma. Noutajathan ovat kuitenkin alunperin jalostettu metsästykseen ja vaikka jalostus on varmasti monista linjoista viettiominaisuuksia karsinut vähemmälle (suosien rauhallista kotikoiran sohvanlämmittäjäolemusta), on silti tämä alkuperäinen käyttötarkoitus huomionarvoinen asia koiran rotua pohtiessa.
Itse ajattelin, että ihmisiä rakastavana ja miellyttämisenhaluisena rotuna vapaanapitokin on varmasti mutkatonta vahvan luoksetulon opettamisen jälkeen. Jo tässä vaiheessa olin ajatusmaailmani kanssa menossa päin metsää... Ellin ominaisuuksista rodun keskimääräisiin ominaisuuksiin verrattuna voin ainakin sanoa vahvan miellyttämisenhalun sekä ihmisrakkauden olevan keskivertoa vähäisemmät. Itsenäisyyttäkin on ehkä annosteltu kauhalla, vaikka lusikallinenkin olisi riittänyt. Nämä piirteet, yhdistettynä mielestäni melko vahvaan riistaviettiin tekevät koirasta metsien koiran.
Minun puolellani kuitenkin ovat Ellin hitaus ja kömpelyys sekä pienoiset puutteet keskittymiskyvyssä ja pitkäjänteisessä työskentelyssä. Tämä helpottaa riistaviettiä siksi, koska A) hajujen perässä Elli ei loputtomiin huitele hirveän kaukana ja B) näkölähdöllä palaa jo pian takaisin, sillä ei pysy eläimen perässä hitautensa vuoksi.
Alkuun elin siinä uskossa, että kouluttamalla saan Ellin niin vahvaan hallintaan vapaanakin, että se tulee poikkeuksetta kutsusta luokse. Treenasin luoksetuloja ja muuta arjen hallittavuutta paljon ja pähkäilin pääni puhki kaikista mahdollisista koulutusvariaatioista riistavietin kitkemiseksi. Vieläkin uskon ja tiedän, että käytännössä se täydellinen hallinta on ihan mahdollista ja etenkin nome-puolta treenaavilla noutajilla se on monesti ihailtavan vahvoilla.
Nykyään olen jo luovuttanut riistavietin kitkemisen suhteen. Ellillä on tiettyjä luonneominaisuuksia, jotka eivät itsessään tue sitä saumatonta yhteistyötä ja hallintaa. Joku hyvin pitkäjänteinen ja taitava kouluttaja varmasti osaisi Ellistäkin koulia sitä hallintaa vielä vahvemmaksi, mutta en tiedä olisiko jo reilu pari vuotta vahvistunut riistaviettikäytös täysin sammutettavissa. En enää näe riistaviettisyyttä niin suurena ongelmana, että jaksaisin tehdä suunnitelmallista treeniä sen eteen. On paljon kivempaakin treenattavaa, jossa edistystä oikeasti tapahtuu.
Miten sitten se vapaanapito riistaviettisen noutajan kanssa?
En todella osaa mistään muusta riistaviettisestä rodusta vastata juuta, enkä jaata koska tiedän viettien olevan paljon vahvempiakin. Riistaviettisen noutajan kanssa vapaanapito kuitenkin mielestäni silti luonnistuu melko hyvin. Tietenkin meillä on hankala tilanne, että asutaan yhdessä Suomen peurarikkaimmista paikkakunnista, ja se kyllä näkyy myös metsässä. Onneksi metsää on paljon ja valinnanvaraa koskemattomistakin lenkkimetsistä riittää. Elli on kuitenkin enemmän tai vähemmän päivittäin vapaana. Se pysyy parhaiten lähellä jossain rauhallisella kävelytiellä taajamassa, jossa ei houkuttelevia riistan hajuja paljoa ole. Metsässä se pysyy pääsääntöisesti näköetäisyydellä, tehden kuitenkin pistoja pois polulta hajujen perässä ja palaten hetken kuluttua.
Ellillä on kuitenkin vapaanaollessaan melko laaja liikkumatila ja se irtoaa myös kauas, etenkin niiden hajujen perässä. Siksi en sitä välttämättä missään teiden ympäröimissä kaupungin pikkumetsissä uskaltaisi pitää vapaana. Enkä myöskään millään vilkkaalla ulkoilualueella metsässä, jossa tietää että vastaantulijoita on lähes poikkeuksetta. On nimittäin aika ikävää, jos metsästä pomppaisi eteen joku irtokoira, jonka omistajaa ei näy mailla halmeilla. Elli myös saattaa haukahtaa vastaantulijat vapaanaollessaan, jos en itse ole niitä kerennyt havaitsemaan ja pyytänyt koiraa luokse.
Joku toinen koiranomistaja ei välttämättä pitäisi Ellin tyyppistä, oman tiensä kulkijaa ollenkaan vapaana, mutta itse olen niin vahvasti pelkkiä hihnalenkkejä vastaan, etten voisi kuvitellakaan elämää ilman vapaanajuoksentelua. Ellin selkä- ja lonkkavaivojen takia on erityisen tärkeää, että se pystyy itse säätelemään liikkumistaan ja vauhtiaan pehmeässä metsämaastossa. Se ei myöskään olisi läheskään yhtä teräksisessä lihaskunnossa pelkillä hihnalenkeillä. Niinpä koen hyödyt paljon haittoja suuremmiksi vapaanaolon suhteen.
Riistaa lukuunottamatta Elli on vapaanaollessaan mielestäni hyvin kuulolla ja hallittavissa sekä luoksetulo on tottakai toimiva. Muuten en kyllä pitäisi mitään koiraa vapaana, jos perusasiat eivät olisi kunnossa. Riistan tai riistan hajujen perässä hallittavuutta ei kuitenkaan ole niinkuin toivoisi. Nykyään en kyllä edes yritä kutsua Elliä sen lähdettyä, sillä tiedän sen palaavan ihan pian takaisin. Ainakaan vielä ei ole sellaista tapahtunut, että se ei olisi oikeasti hetken kuluttua palannut, vaikka joskus olen jo vähän kerennyt huolestumaan. Tiedostan kaikki riskit joka kerta, kun riistaviettisen koiran lasken irti, ja seison itse toimintani takana.
Harvoin sitä tulee ajatelleeksi ensimmäistä koiraa hankkiessa koiran perimmäisiä viettejä ja niiden koulutettavuutta. Itse kyllä muistan erinäisiä noutajarotuja pohtineena kyselleen kasvattajilta riistaviettisyydestä, saaden vastauksista sellaisen käsityksen, että koiran hallinnalla ja koulutuksella ne eivät tule olemaan ongelma. Noutajathan ovat kuitenkin alunperin jalostettu metsästykseen ja vaikka jalostus on varmasti monista linjoista viettiominaisuuksia karsinut vähemmälle (suosien rauhallista kotikoiran sohvanlämmittäjäolemusta), on silti tämä alkuperäinen käyttötarkoitus huomionarvoinen asia koiran rotua pohtiessa.
Itse ajattelin, että ihmisiä rakastavana ja miellyttämisenhaluisena rotuna vapaanapitokin on varmasti mutkatonta vahvan luoksetulon opettamisen jälkeen. Jo tässä vaiheessa olin ajatusmaailmani kanssa menossa päin metsää... Ellin ominaisuuksista rodun keskimääräisiin ominaisuuksiin verrattuna voin ainakin sanoa vahvan miellyttämisenhalun sekä ihmisrakkauden olevan keskivertoa vähäisemmät. Itsenäisyyttäkin on ehkä annosteltu kauhalla, vaikka lusikallinenkin olisi riittänyt. Nämä piirteet, yhdistettynä mielestäni melko vahvaan riistaviettiin tekevät koirasta metsien koiran.
Minun puolellani kuitenkin ovat Ellin hitaus ja kömpelyys sekä pienoiset puutteet keskittymiskyvyssä ja pitkäjänteisessä työskentelyssä. Tämä helpottaa riistaviettiä siksi, koska A) hajujen perässä Elli ei loputtomiin huitele hirveän kaukana ja B) näkölähdöllä palaa jo pian takaisin, sillä ei pysy eläimen perässä hitautensa vuoksi.
Alkuun elin siinä uskossa, että kouluttamalla saan Ellin niin vahvaan hallintaan vapaanakin, että se tulee poikkeuksetta kutsusta luokse. Treenasin luoksetuloja ja muuta arjen hallittavuutta paljon ja pähkäilin pääni puhki kaikista mahdollisista koulutusvariaatioista riistavietin kitkemiseksi. Vieläkin uskon ja tiedän, että käytännössä se täydellinen hallinta on ihan mahdollista ja etenkin nome-puolta treenaavilla noutajilla se on monesti ihailtavan vahvoilla.
Nykyään olen jo luovuttanut riistavietin kitkemisen suhteen. Ellillä on tiettyjä luonneominaisuuksia, jotka eivät itsessään tue sitä saumatonta yhteistyötä ja hallintaa. Joku hyvin pitkäjänteinen ja taitava kouluttaja varmasti osaisi Ellistäkin koulia sitä hallintaa vielä vahvemmaksi, mutta en tiedä olisiko jo reilu pari vuotta vahvistunut riistaviettikäytös täysin sammutettavissa. En enää näe riistaviettisyyttä niin suurena ongelmana, että jaksaisin tehdä suunnitelmallista treeniä sen eteen. On paljon kivempaakin treenattavaa, jossa edistystä oikeasti tapahtuu.
Miten sitten se vapaanapito riistaviettisen noutajan kanssa?
En todella osaa mistään muusta riistaviettisestä rodusta vastata juuta, enkä jaata koska tiedän viettien olevan paljon vahvempiakin. Riistaviettisen noutajan kanssa vapaanapito kuitenkin mielestäni silti luonnistuu melko hyvin. Tietenkin meillä on hankala tilanne, että asutaan yhdessä Suomen peurarikkaimmista paikkakunnista, ja se kyllä näkyy myös metsässä. Onneksi metsää on paljon ja valinnanvaraa koskemattomistakin lenkkimetsistä riittää. Elli on kuitenkin enemmän tai vähemmän päivittäin vapaana. Se pysyy parhaiten lähellä jossain rauhallisella kävelytiellä taajamassa, jossa ei houkuttelevia riistan hajuja paljoa ole. Metsässä se pysyy pääsääntöisesti näköetäisyydellä, tehden kuitenkin pistoja pois polulta hajujen perässä ja palaten hetken kuluttua.
Ellillä on kuitenkin vapaanaollessaan melko laaja liikkumatila ja se irtoaa myös kauas, etenkin niiden hajujen perässä. Siksi en sitä välttämättä missään teiden ympäröimissä kaupungin pikkumetsissä uskaltaisi pitää vapaana. Enkä myöskään millään vilkkaalla ulkoilualueella metsässä, jossa tietää että vastaantulijoita on lähes poikkeuksetta. On nimittäin aika ikävää, jos metsästä pomppaisi eteen joku irtokoira, jonka omistajaa ei näy mailla halmeilla. Elli myös saattaa haukahtaa vastaantulijat vapaanaollessaan, jos en itse ole niitä kerennyt havaitsemaan ja pyytänyt koiraa luokse.
Joku toinen koiranomistaja ei välttämättä pitäisi Ellin tyyppistä, oman tiensä kulkijaa ollenkaan vapaana, mutta itse olen niin vahvasti pelkkiä hihnalenkkejä vastaan, etten voisi kuvitellakaan elämää ilman vapaanajuoksentelua. Ellin selkä- ja lonkkavaivojen takia on erityisen tärkeää, että se pystyy itse säätelemään liikkumistaan ja vauhtiaan pehmeässä metsämaastossa. Se ei myöskään olisi läheskään yhtä teräksisessä lihaskunnossa pelkillä hihnalenkeillä. Niinpä koen hyödyt paljon haittoja suuremmiksi vapaanaolon suhteen.
Riistaa lukuunottamatta Elli on vapaanaollessaan mielestäni hyvin kuulolla ja hallittavissa sekä luoksetulo on tottakai toimiva. Muuten en kyllä pitäisi mitään koiraa vapaana, jos perusasiat eivät olisi kunnossa. Riistan tai riistan hajujen perässä hallittavuutta ei kuitenkaan ole niinkuin toivoisi. Nykyään en kyllä edes yritä kutsua Elliä sen lähdettyä, sillä tiedän sen palaavan ihan pian takaisin. Ainakaan vielä ei ole sellaista tapahtunut, että se ei olisi oikeasti hetken kuluttua palannut, vaikka joskus olen jo vähän kerennyt huolestumaan. Tiedostan kaikki riskit joka kerta, kun riistaviettisen koiran lasken irti, ja seison itse toimintani takana.
Loput kuvat Jenny Piittisen käsialaa
Elli on myös opettanut Kujeen pahoille teilleen, ja Kujeen mielestä onkin ihan parasta sännätä täysiä perään, kun jotain jännää tapahtuu (lue: Elli juoksee hajulle). Kuje on hallittavuudeltaan silti paljon Elliä helpompi ja paimenkoirana sen täytyy melkein koko ajan olla tietoinen minun liikkeistä, joten todella toivon, ettei sen "riistaintoisuus" koituisi vapaanapidon ongelmaksi missään vaiheessa.
Saalisviettiähän siltä toki löytyy ja se onkin ikävästi päässyt vahvistamaan sitä jo peurojen, pupujen, lintujen ja ketun kanssa. Saalisvietti on kuitenkin viettinä erilainen, mutta väittäisin Kujeen joko mallioppineen Elliltä tai jollain tapaa itse oppineen paikallistamaan hajuja metsästä ja tätä kutsuisin jo riistaviettisyydeksi. Hyvin vahvaa nenänkäyttöä alkaa siis Kujeellakin olla, vaikkei se riistaa samaan tapaan jäljestäkään kuin Elli. Kriteerinä toista koiraa suunnitellessa minulla oli vahvasti se, ettei rotu olisi itsessään riistaviettiä omaava, mutta niin ne vaan oppii kun on innokas opas, joka opettaa...
Summa summarum, riistavietti - uhka vai mahdollisuus? Sanoisin, että metsästäjälle erityisen hyvä mahdollisuus, mutta tavan koiraharrastajalle aivan turhake uhka. Vaikka never say never, taas (tällä kertaa jopa julkisesti) vannoudun, etten enää koskaan ota riistaviettiä omaavaa rotua - elämä olisi vaan paljon helpompaa ilman turhia uhkia arjessa.
Mahdollisuus! :D Vaatinee vaan mielikuvitusta käyttää riistasta kiinnostumista palkkiona. Ehkä se kaato jäljen päässä, mutta tokoon en näin äkkiseltään keksi. Ongelmallinen mahdollisuus?
VastaaPoistaJa ihan totta, että vähän kannattaa relata. Ei kaikki riistavietittömätkään koirat kulje ihan ohjaajassa kiinni, jos irti pääsevät. Kunhan luoksari ja jonkintasoinen lähellä pysyminen ovat hallussa, voi niitä hyvin irtipitolenkeillä vähän kehittääkin :)