Reissukoirat Kainuussa

Huh kiirettä sanon minä. Sen huomaa ainakin postausten hitaasta päivittelystä. Oltiin kesäkuun alkupuoliskolla oikeen mahtavalla vajaan viikon reissulla meidän mökillä Kainuun Hyrynsalmella. Matkaseurana meillä oli ihanat Jenny, Savu ja pikkuinen pikkumies. Kierreltiin useita päiväretkiä, käytiin Venäjän rajalla, kyläilemässä ja hengailtiin mökillä. Koirien voimia verotti pitkät ajomatkat, jotka veivät melkein koko päivän molempiin suuntiin matkustaessa. Välillä välitkin meinasivat kiristyä, mutta melko sujuvasti reissu sujui koirienkin osalta kaikenkaikkiaan. Voitaisiin vaikka heti lähteä uudelle reissulle, vaikka kokoonpanomme vauvoineen päivineen ei ehkä ollut mikään tavanomaisin. :D

Paljon retkeiltiin ja ulkoiltiin, vaikka säät eivät aina suosineetkaan. Hienoja luontokohteita nähtiin ja bongailtiin me vähän metsäneläimiäkin. En edes muista, enkä oikeastaan jaksakaan selostaa tekemisiämme päivä päivältä, joten antaa näiden Jennyn käsialaa olevien kuvien puhua puolestaan. Itse en jaksanut ottaa kameraa edes mukaan, eikä kuvasaldoksi siis omalta osaltani tullut kuin huonolaatuisia puhelinräpsyjä.
















Jenny kuvaili ja koosti myös videon reissustamme:


Kommentit

Lähetä kommentti