Elämää teinikoiran kanssa

Pikkupentuaika meni ohi niin, että hujahti. Kuka on vaihtanut kiltin pennun tilalle teinimonsterin?! En muistanut kuinka syvältä tämä vaihe onkaan. Ellin pentuaika ja murrosikä (eli ehkä ensimmäinen vuosi tai puolitoista) oli välillä sellaista tahtojen taistelua motivoimattomuuden, itsenäisyyden, epävarmuuden ja hirveän häiriöherkkyyden kanssa. Pakko sanoa, että Elli on viimeisen vuoden aikana kasvanut ja kehittynyt niin hirveästi, että aika on melkein kullannut ne muistot! Kuje on kuitenkin alkanut muistuttelemaan oikein hyvin niistä epäonnistumisen ja turhautumisen tunteista, joita teinin kanssa elämä pitää sisällään. On ehkä ihan pakko koittaa listata vähän nyt päällimmäisiä turhautumisen sekä onnistumisen fiiliksiä, jottei tämä nyt ihan pelkäksi syvissä vesissä rypemiseksi menisi.

Rohkeasta ja itsevarmasta pennusta on kuoriutunut mörköiän myötä epävarma, äänekäs teini. Toiset, etenkin haukkuvat koirat ovat pahoja ja niille pitää raivota säkäkarvat pystyssä. Saman reaktion saavat aikaan monesti myös linnut, äkilliset äänet ja muut epäilyttävät asiat. Itsenäisyyttä ei epävarmalta teiniltä kuitenkaan puutu, tämä tuli todettua mm. Kujeen karatessa räyhäämään vanhempieni pihasta n. 100 metrin päähän metsikön toiselle puolelle naapuriin, kuultuaan sieltä koiran haukuntaa. Tämä korviaan myöden epätoivoon ja häpeään vajonnut omistaja rämpi crocsit jalassa metsän läpi pahoittelemaan ja kantamaan teinimonsterin pois räyhäämästä. Sen jälkeen ei vapautta ole missään aitaamattomilla pihoilla herunut...

Aidat eivät ole kuitenkaan myöskään pidätellyt tätä teiniä, vaan pariin otteeseen on jostain päässyt karkaamaan myös meidän aidatulta pihalta, toisella kertaa räyhäämään naapurin koiralle ja toisella kertaa vaan kirmailemaan pellolle. Nyt ulkoilut omassa aidatussa pihassakin joko erittäin tarkasti valvovan silmän alla tai liinassa.

Kuje on osoittanut myös erittäin pätevää nenänkäyttöä (siitä tulisi varmasti mahtava jälkikoira!) ja on todennäköisesti Ellin avuin saanut riistavietin juonenpäästä kiinni. Ellin boostaamana lähti ensimmäiseen peurajahtiinsakin viikko sitten. Pupujahtiin lähti itsenäisesti meidän pihan vierestä myös jo aiemmin, siitä tämä alamäki oikeastaan alkoikin. Kuje seuraa metsässä tarkasti Ellin liikkeitä ja Ellin poistuessa polulta tarkistamaan jotain hajua pinkoo Kuje perässä minkä kerkeää. Yksinään Kujeen kanssa metsässä lenkkeillessä pysyy kyllä tosi kivasti lähellä. Molempien ollessa mukana Elli menee kuitenkin nyt minun edelle.

Pupujahdin jälkeen...

Treenatessa on keskittymiskykyisestä pennusta tullut häiriöherkempi. Etenkin kaikkiin ääniin pitäisi reagoida puhisemalla tai haukkumalla, mikä on tuottanut päänvaivaa ohjatuissa ja itsenäisissä treeneissä. Pentuaksassa monet harjoitteet on melkeen mahdoton tehdä hihnassa, joten Kuje on kyllä kentällä vapaana samaa aikaa muiden koirien kanssa, mutta on pariin otteeseen lähtenyt juoksemaan haukkuen toista koiraa kohti. Treeneissä on kuitenkin luoksetulokäskyllä kääntynyt heti ja tullut luokse, josta on seurannut tietenkin hirveät bileet. Näiden tapausten jälkeen olen kyllä suhtautunut vapaana oloon suurella varauksella ja osan treenistä Kuje viettää kyllä hihnassa tai liinassa.

Väsynyt treenailija

Tuntuu, että kaikki aiemmin opitut asiat on unohtunut ja meillä ei ole treenien suhteen edistynyt asiat juuri ollenkaan. Ollaan palattu ihan perusjuttuihin ja nämä hankaluudet arjessa ja treeneissä on kyllä syönyt treenimotivaatiota hirveän paljon. Tällä hetkellä meillä on kuitenkin pari pentukurssia (Tanja Kurikan pentuaksa ja Riitta Kivimäen pentutoko) ja ollaan käyty pari kertaa myös hakutreeneissä, treenejä tulee siis tällä hetkellä useammat viikkoon, mutta tuntuu ettei mikään asia hirveästi edisty tällä hetkellä. Lelupalkan kanssa on ollut ongelmia omimisen kanssa ja vaikka kahden lelun leikki sekä lelu/nami-vaihdot sujuvatkin aika hyvin, en vieläkään pysty itse irrottamaan lelusta oikeastaan ollenkaan, ilman että Kuje lähtisi kauimpaan nurkkaan aarteensa kanssa. Vauhtinoutoa kerran kokeillessa sama homma toistui kapulan kanssa.

Lisäksi täytyy mainita, että pienempiä tai suurempia ongelmia on myös arjen rajojen noudattamisen suhteen mm. sängyille ja sohville hyppimisen kanssa. Eroahdistuksesta ei olla myöskään päästy eroon ja Kujeella esiintyy resurssien vahtimista vähän vaihtelevissa määrin. Pakko sanoa, että Elli alkaa tuntua melko helpolta Kujeen rinnalla, vaikka on meilläkin ongelmia riittänyt. Ne on Ellin kohdalla tosin ollut melko erilaisia (mm. häiriöherkkyys treenatessa ja vapaana, koska toisten koirien luokse pitäisi päästä leikkimään VS. Kujeen epävarmuus toisista koirista ja miten niille pitäisi käydä vähän räyhäämässä).

Pakko kuitenkin vielä sanoa, että kyllä Kuje väläyttelee välillä ihan erinomaista käytöstä ja on niitä onnistumisen hetkiäkin vielä olemassa. Harrastuskoirana siitä tulee varmasti mainio, kunhan oppii sietämään muiden koirien haukkua ja muita muuttuvia häiriöitä. Lisäksi oltiin parin päivän kaupunkireissussa Kuopiossa (josta voisin kirjoitella erikseen) ja siellä Kuje käyttäytyi kyllä niin mallikkaasti, ettei kehut meinaa riittää. Niin tyyni, fiksu ja filmaattinen. Sanoisin, että Kuje yllätti käytöksellään paljon enemmän kuin Elli. Elli taisi jopa avata ääntään kaikelle epäilyttävälle Kujetta enemmän, nimittäin ärsykkeiden määrän lisääntyessä Kuje ei räyhännyt reissussa millekään!

Toivoa siis on ja toki onhan sitä muutenkin. Kyllä sitä on Ellinkin kanssa taisteltu ja käyty läpi sellaista tunnemyräkkää, että jo kaiken sen epätoivon kokeneena tiedän, ettei Kujeen kanssa toivo ole todellakaan menetetty. Tällaista se elämä vaan välillä on teinin kanssa ja ehkä sitä yhteistyötä taas sitten osaa parin vuoden päästä arvostaa ihan eri mittakaavassa, kun tietää ettei kaikki ole tullut ilmaiseksi.