Lumoava päiväretki Ritajärvelle

Sunnuntai-iltana katselin seuraavan päivän säätiedotetta, joka lupaili pikkupakkasta ja täyttä auringonpaistetta. Kerkesin jo suunnittelemaan kahvihetkeä jonnekin lähilaavuista kahdestaan Ellin kanssa, kunnes Jenny laitteli viestiä. Saatiinkin nopeasti sovittua treffit seuraavalle aamulle Ritajärven luonnonsuojelualueelle Sastamalaan.

Kuva: Jenny Piittinen

Kuva: Jenny Piittinen

Kuva: Jenny Piittinen


Oltiin molemmat ensikertaa kyseisessä paikassa ja täydellisempää retkipäivää ei olisi voinut edes toivoa. Aurinko kipusi ylös päin pilvettömälle taivaalle lähtiessämme kiertämään valkeajärven kierrosta. Poikkesimme muutamassa kohtaa reitiltä ja teimme matkaa rauhalliseen tahtiin kävellen, kuvaillen ja katsellen neljän koiran yhteisiä touhuiluja. Vuoron perään ihmettelimme ääneen luonnon kauneutta reitillä.





Alueella vallitsi täysi rauha ja hiljaisuus poislukien meistä lähtevät äänet. Maanantai toki ei vilkkain retkeilypäivä ole muutenkaan. Reitti oli hyvin huollettu ja alueen tuoreuden huomasi, kaikki näytti uudelta. Lumi ei vaikeuttanut kulkuamme, vaan polut olivat hyvin tamppaantuneet ja helppokulkuiset. Joku uhkarohkea (koirien lisäksi) oli uskaltautunut jo jäälle suksilla.

Pysähdyimme loppureitistä laavulle evästauolle. Paistelimme makkaraa ja herkuttelimme monipuolisilla eväillämme. Jennyllä oli omat puut matkassa aiempien huonojen kokemustemme vuoksi, mutta laavullakin kaikki oli todella viimeisen päälle, eikä omia puitakaan olisi tarvittu. Laavulle saapui toinen porukka kahvittelemaan, mutta sen enempää emme muuta liikettä nähneet alueella koko päivän aikana.


Kuva: Jenny Piittinen

Vietettyämme tovin jos toisenkin rupatellen, kuvaillen ja syöden, keräsimmen tavaramme mukaan ja jatkoimme matkaa kohti reitin loppua ja parkkialuetta. Aurinko oli jo painunut puiden taakse ja pieniä lumihiutaleita alkoi hitaasti leijailla taivaalta. Tunnelma oli taianomainen. Koirat vielä juoksivat jäällä viimeiset spurttinsa, ennen kuin suuntasimme matkaamme autoille. Matkaa meille ei päivän aikana kertynyt varmaankaan paljoa kolmea kilometriä enempää, mutta aikaa saimme kulumaan retkellä useita tunteja. Erittäin onnistunut ja ihana päivä kaikin puolin. Ennen kuin kerkesimme edes lähteä, sunnittelimme jo uutta retkeä Ritajärven alueelle, koska nähtävää jäi vielä paljon!


Kuva: Jenny Piittinen

Kuva: Jenny Piittinen

Kuva: Jenny Piittinen

Koirat olivat iloisia jälleennäkemisestä pitkän ajan jälkeen.
Kuva: Jenny Piittinen

Kuva: Jenny Piittinen

Kommentit

Lähetä kommentti