Kuntoutuskesä

Loton olkaleikkauksen akuuttivaihe alkaa melko pian olla jo takana päin, kun leikkauksesta tulee ensi viikolla kuluneeksi jo 11 viikkoa. Pitkä työ on vielä edessä, eikä kaikki ole mennyt ruusuilla tanssien. Vajaa kuukausi leikkauksen jälkeen Lotto alkoi oksentaa rajusti ja viikonlopun aikana kerkesi vetää itsensä heikkoon kuntoon oksentamalla myös kaikki juomansa vedet ulos. Sunnuntai-iltana suuntasimme sitten Hattulaan päivystykseen, jossa poissuljettiin vierasesine ja nesteytettiin suonensisäisesti. Pääsimme samana iltana onneksi kotiutumaan voipuneen koiran ja pahoinvoinninestolääkkeiden kera.

Seuraavat pari päivää meni oksentamatta, mutta Lotto ei alkanut toipumaan, ei syömään eikä juomaan mitään oma-aloitteisesti. Jouduimme menemään seuraavalla viikolla eläinlääkäriin uudemman kerran, jossa uudestaan röntgenillä poissuljettiin vierasesineen mahdollisuus ja otettiin labroja. Päästiin kotiutumaan ab-kuurin kera, joka alkoikin pikkuhiljaa helpottamaan Loton oloa ja päästiin eroon pakkoruokinnasta ruiskulla, kun ruokakin alkoi jossain määrin maittaa. Viikon sairastelu kuitenkin oli vetänyt jo muutenkin toipumassa olevan koiran heikkoon kuntoon kropaltaan ja viimeisetkin lihakset tuntuivat hävinneen painon putoamisen myötä.

Harmillisesti myös ensimmäinen leikkauksen jälkeinen hieronta-aika luottohierojalle jouduttiin perumaan Loton oksentelun aikaan ja aika siirtyi parilla viikolla eteenpäin. Tiesin Loton olevan _todella_ jumissa ja teki pahaa seurata vierestä selkää, takajalkojaan ja kylkiään jatkuvasti syövää koiraa, joka oli opetellut aivan yhtäkkiä peitsaamaan jopa itse määritellessään kävelyvauhdin. Oltiin käyty muutama kerta fysioterapeutilla hakemassa jumppaohjeita, vesijuoksumatolla ja laseroinnissa, mutta fyssari ei kuitenkaan Lottoa käsitellyt, kun halusin käsittelyn hoitavan ennalta tuttu luottohenkilö. Kun päästiin ensimmäiseen käsittelyyn, niin kroppa oli kyllä todella kovia kokenut ja saatiin onneksi seuraava aika taas parin viikon päähän. Parin viikon päästä tilanne oli lähtökohtaisesti sama kuin aiemmin: Lotto oli vetänyt takapäänsä hirveään tilttiin ja rasittanut ristikkäistä takajalkaa siirtäessä painoa pois leikatulta etujalalta. Myös operoidun jalan seutu oli todella ikävästi jumiutunut ja kyynärä oli myös kokenut kovia kaiken muun lisäksi. Myöskään olan liikerata ei ollut lähelläkään terveen nivelen liikelaajuutta. 

Ilmaisin huoleni kropan huonon kunnon vuoksi ja kuntoutuksen etenemiseen liittyen ja taidettiin ihan yhdessä jakaa sama huoli. Saatiin onneksi parin viikon päähän taas seuraava käsittelyaika ja väliin vielä yksi "kriisiaika" ensi viikolle, jossa pähkäillään tilannetta. Lotto ei ole ontunut askeltakaan leikkauksen jälkeen (eikä kyllä juuri ennen leikkaustakaan). Paristi autohäkkiin nostamisen jälkeen olen nähnyt Loton jäävän istumaan leikattu jalka ilmassa, mutta muuten kaikesta syynäyksestä huolimatta jalan käyttö on tuntunut normaalilta. 

Loton kuntoutussuunnitelman mukaisesti päästiin monipuolistamaan liikuntaa ja kasvatettiin lenkkien pituutta max 30 minuuttiin, mutta nyt ollaan jämähdetty kuntoutuksen etenemisen kanssa täysin ja päinvastoin olen vähentänyt liikuntaa ja rasitusta. Ainoastaan uutuutena Lotto on päässyt kokeilemaan uintia 1min + 1min taktiikalla, jos se toisi olkaan kaivattua liikkuvuutta. Pitkä ja kivinen tie tuntuu olevan tämäkin prosessi, enkä kyllä millään toivoisi enää koskaan tähän OCD-hirviöön tutustuvani uudestaan tämän jälkeen. Ei tulisi vielä kuuloonkaan suunnitella treenien pariin paluuta, saa nähdä kuinka kaukaisessa tulevaisuudessa siitä voi alkaa haaveilla. Treeni-ikävä on järjetön, eikä ole yhtäkään koiraa, jolla sitä tyhjiötä voisi täyttää. 

Koko lauma on osaltaan elänyt kuntoutuksen mukaista hiljaiseloa aktiivisen arjen sijasta. Nämä jatkuvat vastoinkäymiset terveyshuolien kanssa ovat ajaneet melkoiseen harmituksen kierteeseen, josta tuntuu vaikealta nousta, kun pessimistin pieni sisäinen optimismi ei meinaa millään riittää paskan sataessa niskaan. Kuitenkin verratessa reilun vuoden takaiseen Kujeen sairastumisen akuuttivaiheeseen, jossa harkitsin koko koiraharrastamisen lopettamista ja ajattelin, etten yksinkertaisesti pysty enää pentua ottamaan kahden sairaan koiran jälkeen, on ääni kellossa muuttunut, koska olen päättänyt, että kyllä se tervekin koira vielä joku päivä kohdalle sattuu. Ei auta kuin suunnata katse kohti tulevaa.